Zen

Kuva

Eilen ja toissapäivänä on tullut syötyä pizzaa, suklaata ja jäätelöä. Hienosti! Lisäksi eilen ruoka-ajat menivät aivan perseelleen ja söin lähinnä aamupalan ja iltapalan. Vielä hienommin! Näin sitä muutetaan elämäntapoja fiksuiksi! Söin minä tuoreita mansikoita irtokarkkipussin sijaan, joten yksi järkevä valinta edes. No mutta silti, huoh.

Jännistä jännin onkin nyt se, ettei oikeastaan ole edes morkkis. Ei niin minkäänlainen. Fyysisesti olo on vähän huonohko ja maha oli eilen illalla kipeä (yllättävää sellaisella syömisellä), mutta mieli on ihan zen. Kävin juoksemassa torstaina 5km ja kävelin lisäksi puoli tuntia, eilen pidin lepopäivän ja tänään on tiedossa kävelyä ja ehkä zumbaa lisäksi. Ei ole semmonen "ei kiinnosta heitän kirveen kaivoon ja syön koko elämäni pelkkää pizzaa"-olo, vaan semmonen "jaa, semmoset kaks päivää, tänään muuten ruuaksi täytettyjä paprikoita ja oho onpa jäänyt kasviksia, lounaaksi siis kasvissosekeittoa"-olo. En ole kiskonut edes kriisiä siitä, että tänään täällä on aika iso tapahtuma jossa ovat kaikki, joten pitäisi löytää jotain fiksua päällepantavaa. Minä vain kävelin vaatekaapille, otin kivan topin ja siihen vetoketjuhupparin, katoin peiliin ja olin ihan että "no näähän oli hyvät, näytänpä kivalta".

Mitä täällä tapahtuu?!

Minäpä kerron. Vaikka tosiaan maha on vähän kipeä ja noin muuten ei ole paras mahdollinen olo, niin olen tehnyt yhden päätöksen joka tuo tämän zen-fiiliksen: olen päättänyt unohtaa vaa'an. Ainakin kahdeksi viikoksi. Eilen nimittäin etsin taas vaatteita kun neiti päätti tehdä hurmaavan kuolatahran paitaani juuri ennen kauppareissua, ja silmiin osui paita, jota olen pitänyt viimeksi puolitoista vuotta sitten. Eli ennen raskautta. Se paita on just sen verran lyhyt ja istuva, että pienikin mahankasvu näkyi heti enkä halunnut venyttää sitä. Vielä kaksi kuukautta sitten se oli liian lyhyt edelleen eikä istunut kunnolla mahan takia. No eilen se sujahti päälle ja istui niin nätisti että! Mies katsoi mua hetken ja sanoi yhtäkkiä, että kyllä sä nyt näytät vaatteet päällä mun mielestä jo ihan samalta kuin ennen tyttöä ja hoikemmaltakin. Hymyilin, leveästi.

Vaaka on aiheuttanut aika kovan stressin mulle parina viime viikkona ja mua on ahdistanut ihan hirveästi, kun työmäärä ei näy missään. Olen kyllä mitannut senttejäkin, mutta niissäkään ei muka mainittavaa eroa ole näkynyt. No nyt näkyi sitten, vaatteessa, jonka viskasin vielä kaksi kuukautta sitten takaisin hyllyyn. Että kyllä täällä jotain tapahtuu. Katsotaan parin viikon päästä sitä vaakaa, ehkä.

Sellainen pieni avautuminen tähän aamuun. Nyt vaihtamaan erään ilmansaastuttajan vaippa, meikkaamaan, laittamaan tukkaa kuosiin ja hiljalleen voikin sitten alkaa valua kohti small-talkin ihmemaata a.k.a kesätapahtumaa. Hyvää lauantaita kaikille!