Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ajatusvirta

Ensinnäkin, ihan mielettömän suuri KIITOS kaikille eiliseen postaukseen kommentoineille! Mua ihan liikuttaa kuinka paljon olette valmiita tsemppaamaan ja auttamaan täysin tuntematonta ihmistä. Kannustus auttaa taas ihan erilailla eteenpäin ja jatkamaan sitkeästi.

Kuitenkin jotain muutoksia tulee nyt sekä ruokavalioon että liikuntaan. Pyörittelin tuossa aikani teidän kommentteja ja juttelin vielä enemmänkin parin ihmisen kanssa, ja tulin siihen tulokseen että peruna ja ruisleipä saavat palata ruokavalioon. Kohtuudella edelleenkin, mutta palata kuitenkin. Tiedän että kirjoitin ihan vasta, etten edes kaipaa leipää tai perunaa, mutta olen nainen ja saan muuttaa mieltäni. ;) Perusajatukset ruokavaliosta, eli puhtaus, ei valkoisia jauhoja eikä sokeria sekä paljon paljon rehuja, pysyvät edelleen mukana.

Liikunnan suhteen taas moni ehdotti, että joko jättäisin juoksemisen pois tai ainakin harventaisin lenkkejä ja hidastaisin tahtia. Olen kuitenkin nyt niin innoissani tuosta juoksusta ja omasta kehityksestäni, että en aio siitä tässä vaiheessa luopua. Juoksuohjelma muuttuu tällä viikolla niin, että lenkkejä alkaa olla harvemmin. Ne pidentyvät toki kun kymppiä kohti mennään, mutta tästä lähtien juoksua on kaksi-kolme kertaa viikossa entisen neljän-viiden sijaan. Näin juoksukerrat vähenevät jokatapauksessa. Vauhtikaan ei ole mikään mahdoton, sillä tällä hetkellä perusjuoksuvauhtini on sellaiset 7-8km/h. Jos juoksisin yhtään hitaammin, niin kävelisin.

Muistuttaisin myös, että olen ennen blogin alkua jo liikkunut 5-6 kertaa viikossa pari-kolme viikkoa ja lisäksi epäsäännöllisemmin koko talven. Tälläkin perällä pyöri talven aikana pump ja siellä kävin kerran viikossa, lisäksi lenkkeilin ja zumbasin. Kuntoni ei siis ole mitenkään superhuono enää tässä vaiheessa, joten tuollainen hitaampi hölkkä ei tosiaan pyöri siellä 80% maksimisykkeestä. Olen siitä aika satavarma vaikkei sykemittaria mulla olekaan. 

Mutta niitä muutoksia liikuntaan: tässä vaiheessa aion jokatapauksessa lisätä kävelyä ja pyöräilyä sekä lihaskuntoa. Lihaskunto on pari viime viikkoa ollut aika paitsiossa jostain syystä, ja nyt tavoitteena on panostaa enemmän siihenkin. Samoin lisätä niitä kävelylenkkejä, tai no käytännössä yhdistää juoksuun aina kävelyä. Toivon niin kovasti, että syksyllä täällä taas alkaisi se pump niin pääsisin sinnekin.

No joo, sellainen ajatusoksennus tähän iltaan. Nyt rupean iltapalalle, katsomaan illalla väliinjääneen Suurimman pudottajan ja painun suihkun kautta sänkyyn. Palataan taas! Olette supereita!

2 kommenttia:

  1. Varmasti auttaa myös jos rasitat itseäsi jollain ihan "uudella" liikunnalla. Keho tottuu samoihin liikkeisiin aika helposti ja kun yllätät sen jokin päivä vaikka uinnilla tai lenkkeillessä esim. intervallitreenillä niin ehkä se auttaa tuon puntarinkin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei täällä ole kesällä uimahalli auki ja öh, asuinpaikkaa sen kummemmin kertomatta voin sanoa että järveen en ole menossa :D Mutta totta tuo, että uusi lajikin voisi tehdä ihan hyvää. Pitäisi vain keksiä joku. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)