Sivut

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

5km - Just did it!

Kuva
Oltiinkin mökillä puolivahingossa koko viikonloppu. Kylmä oli, mutta me viihdyttiin oikein mainiosti. Syömiset nyt oli mitä oli; makaronia, makkaraa, pottuja, ruisleipää, lätynkin söin perjantai-iltana. Ja eilen illalla saunomisen lomassa tuli juotua tölkkikokis. Oikein naurattaa tää mun "repsahdus". Tuollaisen ei todellakaan pitäisi kaataa kenenkään ruokavaliota eikä painonpudotusta, mutta kun mun paino on pudonnut niin järjettömän hitaasti, huomaan heti ajattelevani että pilasin koko viikon. Vaikka ei sen niin pitäisi olla, kun muu viikko meni kuitenkin hyvin.

Mökiltä palatessa yllätin itseni aivan täysin. Alle tunti kotipihaan ajamisesta tavarat oli purettu, kauppakassin sisältö kaapeissa (oikeaa ruokaa, voi ah!), pyykkikone lauloi ja minä painelin juoksukamppeet niskassa ulos. Juoksu oli tuskaa surkeiden syömisten jälkeen, mutta juoksin kuin juoksinkin elämäni ensimmäisen 5km lenkin! Aikakaan ei ollut mikään mahdottoman surkea, 40 minuuttia. Torstaina tulee seuraava 5km, saa nähdä miten kunnon syömisten jälkeen jaksaa. Uskoisin, että huomattavasti paremmin.

Tämän illan missiona on juoda litroittain vettä, että viikonlopun turvotukset katoaisivat huomisaamuun mennessä. Saa nähdä miten onnistun. Suoraan sanottuna odotan suunnilleen plussaviikkoa ja kyllä, ketuttaa jo valmiiksi. Yritän kuitenkin työntää stressin siitä taka-alalle ja nauttia saavutuksestani. Minä juoksin viisi kilometriä!!

Niin ja piti vielä kirjoittaa, tää viikonloppu vahvisti vielä entisestäänkin ajatusta siitä, että tää ruokavalio sopii mulle loistavasti. Mulla oli - ja on vähän edelleen - yksinkertaisesti huono olo, kun en saanut kasviksia vaan hiilarit tulivat perunasta ja leivästä. Makaroniruoan jälkeen turvotti ja maha oli kipeä. Oikein odotan huomista, kun saan taas oikeaa ruokaa aamusta iltaan! Huomenna syödään kanakastiketta paistetuilla kasviksilla ja salaatilla. Mmm. En todellakaan kaipaa perunaa, pastaa tai riisiä, en enää edes leipää. Viikonloppuna sain syödä ihan riittävän huonosti tajutakseni, ettei vanhaan ole paluuta.

Nyt alan lueskelemaan viikonlopun aikana päivittyneitä blogeja, juomaan sitä vettä ja katsomaan perjantain Suurimman pudottajan. Palataan aamulla viikkoraportin merkeissä!

4 kommenttia:

  1. Onnittelut juoksusaavutuksesta :-) sulla kyllä kuulostaa olevan ihailtava meininki syömisen ja kaiken suhteen, kuulostat niin järkevältä :-D pitää yrittää ottaa susta mallia. Huomenna odottaa mullakin eka punnitus, saapa nähdä miten käy kun on viikonloppuna tullut syötyä vähän liikaa ja väärin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai järkevältä hahaha :D Ihailtava meininki ei näköjään taaskaan auttanut minua yhtään mihinkään, toivottavasti sulla on mennyt paremmin!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)