Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäissunnuntai

Joopa joo, kunnon noutoruokaviikonloppu. Eilen tosin valkkasin paikallisen pubin valikoimista kanapastaa - ei se mitään kevyttä tavaraa ollut chili-kermakastikkeensa ansiosta, mutta kuitenkin varmasti parempi vaihtoehto kuin normaalisti syömäni tuplajuustoburgeri kahdella herkullisella kastikkeella. Miehen burgeri tuoksui niiin hyvälle, mutta joo.

Kävin eilen tosiaan sillä 11,2km lenkillä (5km+5min juoksu ja kävely kotiin) ja olin aivan uskomattoman jäässä. Laskelmoin vaatetuksen juoksuun tosi hyvin, pakkasta oli lähtiessä kolmisen astetta ja mulla oli tekninen t-paita, pitkähihainen puuvillapaita ja se softsell, jalassa paksummat juoksutrikoot ja tuulihousut sekä kaulassa puffi ja päässä ohut pipo. Hanskat olisin laittanut, mutten löytänyt toista yhtään mistään... ärsyttävää. Ehkä se jäi sinne opiskelukämppään. No kummiskin, menomatka oli ok, mutta tajusin vasta käveltyäni pari kilometriä kotiinpäin, että eihän tässä hommassa tule yhtään niin hiki, aurinko laski ja pakkanen kiristyy ja mä olen niin jäässä kun pääsen kotiin. Niin olinkin. Vaihdoin sitten samantien uunin vieressä olleet lämpimät kollarit ja fleecen, istuin puoli tuntia melkein saunassa ja kuumassa suihkussa ja juoksin suoraan peiton alle pitkähihainen yökkäri päällä ja villasukat jalassa. Olin aivan varma, että nyt sairastun, mutta en sitten onneksi. Pitää kyllä jatkossa miettiä uudemman kerran noita "juokse x matkaa ja kävele kotiin"- lenkkejä, tai siis että kävelen ensin ja juoksen sitten tai vähintään varaan kuivan pipon taskuun.

Tänään on lihaskuntopäivä, kuntopiiriä siis luvassa. Jou.

Nyt mun pitäisi oikeastaan olla jo tekemässä lounasta. Lihapullia, makaronia, kesäkurpitsa-tomaatti-sipuli-hässäkkää. Aika perusarkiruoka näin pääsiäissunnuntain kunniaksi :) Jospa iltaruoalle vuolisi vaikka käristyksen. Filettä ei taida enää olla pakkasessa, niin pihvit jää tekemättä. Kaupassakin pitäisi käydä, vähän kaikki on loppu. Ja joo, itsehän asun siis sen verran taktisessa paikassa että kaupat on auki vuoden ympäri, ainoastaan joulupäivän on kaikki kiinni. Voin kertoa että olin aika shokissa aikoinaan muuttaessamme opiskelemaan, että mitä hittoa, miksi sunnuntaisin on kaupat kiinni ja lauantaisinkin jo niin aikaisin :D Onneksi toinen rajakunta kutsui sitten miltei samantien ja päästiin taas siihen meille normaaliin päiväjärjestykseen.

Mutta joo, nyt sitä lounasta! Neiti tuossa tuijottaa jo sen verran intensiivisesti että taitaa olla nälkä. Hyvää pääsiäissunnuntaita kaikille!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Aurinkoa

Kävin eilen ulkona syömässä. Söin jälkkärin. Suklaafondant ja vaniljajätskiä.

Se oli pahaa. :D Ok, ei pahaa, mutta suklaafondant on niin makeaa noin normitilanteessakin ja nyt viiden viikon lakon jälkeen se tuntui oikeasti tarttuvan kurkkuun. Juu ei mulle makeaa taas hetkeen, ei se edes ollut niin hyvää. Melkein harmittaa jo että söin koko jälkkäriä...

No, tänään 10km lenkille! Aurinko paistaa ja lämmittääkin jo vähän, ainakin teoriassa. Mies lähtee kelkkareissulle, joten pääsen vasta illemmalla, mutta ei se mitään. Mitähän sitä laittaisi päälle... tuo softsell-takki fleecevuorella alkaa nimittäin olla jo tosi lämmin. Ehkä sitten, kun mittari kipuaa plussalle, vaihdan fleeceen ja ohkaiseen juoksutakkiin. Piponkin voisi vaihtaa jo pantaan.

Mutta joo, alan tässä suunnittelemaan tytön kanssa ulkoilua. Jos vähän kävisi pulkkailemassa. :)

Edit; ulkoasukikkailuja! Piti tehdä keväisempi, raikkaan värinen ulkoasu mutta tuotamm... öh. :D Mutta minä tykkään. Muutenkin on alkanut kiinnostamaan blogiin panostaminen vähän aiempaa enemmän, eli katsellaan josko tänne alkaisi tupsahdella ihan itse otettuja kuvia... jos joku latais ensin meidän kameran.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Liian aikaisin perjantaiaamuna

90,1! Ensi viikolla minun painoni alkaa kasilla!! :)

Eilen oli ensimmäiset kunnon rääkkitreenit. Puoleentoista tuntiin mahtui pientä jujupeliä, hyppyharjoituksia, kuntopiiriä (etukyykkyä 15kg tangon kanssa, vatsaa, selkää ja miesten punnerruksia (meni 20!!)) ja sokerina pohjalla ne hemmetin aidat. Argh. Hiki lensi ja ahisti ja loppufiilis oli hyvä. Tyytyväinen. Minä jaksoin!

Tänään on lepopäivä. Huomenna on luvassa 5km+5min juoksu ja kävely kotiin, reipas kymmenen kilometrin lenkki siis. Sunnuntainakin on lepo kun treenit on yhden päivän pääsiäislomalla ja maanantaina taas treenit. Huippuhommia.

Pääsiäiseksi ei lähdetä mihinkään, kun mies on töissä ainakin tänään ja ehkä myös maanantain. Ja olis mulla tuo opparikin, jota pitää kirjoittaa aivan hirveän paljon, ainakin parikymmentä sivua pitäisi viikonlopun aikana ilmestyä paperille. Huh. No, tänään ei kuitenkaan mitään ennenkuin mies tulee töistä - meille tulee mun partiokaveri lapsineen ja me katotaan yhtä koulutusta, lapset saa riehua keskenään. Kivaa sekin!

Tällaista tänne! Mulle pääsiäinen on jotain ihan muuta kuin valtaisa suklaamunavuori, joten sunnuntaina voisi käydä vaikka kirkossa.

Hyvää pääsiäistä kaikille, vietitte sen sitten hiljentyen tai niitä munia syöden! Ja hyvää pääsiäistä vaikka olisitte päissään pyhät putkeen. Nautitaan nyt kaikki näistä vapaista! Tyttö päätti nauttia vapaapäivästä heräämällä ja herättämällä meidät klo 6:30 :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ihan ku olis sulassa betonissa juossu

Keskiviikkohuomenta!

Alkuviikko on hurahtanut opiskelupaikkakunnalla. Olen istunut koulussa, kirjoittanut opparia ja käynyt lenkillä, aika perussettiä siis. Eilen kaveri sai houkuteltua zumbaankin, vaikka mulla piti olla lepopäivä. No se zumba oli kyllä niin surkeaa ettei kyllä varmasti käynyt vahinkoa :D Ohjaaja oli ihan ok, mutta ohjelma oli tosi tylsä. Samoja liikkeitä koko ajan, ihan liikaa nopeita askelluksia (eli energia meni siihen että mietti mitä pitäis tehä sen sijaan että olis vaan tehnyt) ja tasan yksi ei-zumba-biisi ja sekin loppujäähdyttelyssä. Ei tullut kunnolla edes hiki, vaikka yritin kuinka seurata liikkeitä ja tehdä edes sinnepäin. Höh.

Jos joku vielä muistaa, niin minähän aloitin viime kesän lopulla juoksuohjelman. Sen noudattaminen kuitenkin jäi jossain vaiheessa, ja juoksin viimeisen kerran ehkä lokakuussa. Nyt sitten viime sunnuntain jälkeen päätin jatkaa siitä mihin jäin, eli viikolta 7. Vähän muuttelin päiviä niin, ettei treenipäiville (ma-to-su) tule pitkiä lenkkejä ja niin, että jokaiselle viikolle jää vähintään yksi aivan totaalinen lepopäivä. Maanantaina oli vuorossa 15min juoksua, joten juoksin sen ja kävelin takaisin. Tänään ohjelmassa oli 5km juoksu tempoa vaihdellen, ja SportsTracker ilmoitti keskinopeuden olleen 8km/h ja maksiminopeuden 10km/h, aikaa meni yhteensä 35min. Jalat painoivat tonnin, oli aivan hullun liukasta, kantapäässä oli järkyttävä rakko uusien kenkien jäljiltä ja pari kertaa piti tarkistaa, että missä minä oikeastaan olin. Aika perseestä siis, mutta tulipahan tehtyä!

Tänään kotiin, oi ihanaa. Pääsen koulusta puoli neljältä, ja puoli viideltä pitää olla asemalla vastassa kaveria, joka tulee junalla tänne ja jatkamme sitten yhdessä kotiin. Siinä välissä pitää ehtiä käydä lemmikkikaupassa kummisedän asioilla ja jotain olisi kai hyvä syödäkin. Sitä en tiedä vielä yhtään, että mitä. Tein eilen päivälliseksi kanasalaattia, mutta sen loppu menee tässä lounaaksi piakkoin (mun piti mennä koululle syömään mutta en taida jaksaa :D) ja mitään ruokaa en kyllä voi ruveta vääntämään. Odotettavissa siis jotain pikaruokaa... pitää katsoa mihin päädyn. Siinä lemmikkikaupan välittömässä läheisyydessä on kyllä Subway, Picnic, Arnolds, Hesburger ja kebablandiakin, että ihan omasta päästä on nyt kiinni, miten terveellisesti haluan syödä.

Sellaista tänne!

Ja ai niin, en vissiin ehtinyt tänne hihkua; ainakin nyt näyttäisi pahasti siltä, että mua ollaan tyrkkäämässä siihen sarjajoukkueen aloituskuusikkoon keskitorjujaksi. KELPAA! :)

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Juoksuinnostus!

!!!

No nyt on käyty juoksemassa. 5,5km meni niin että heilahti! Aika oli 43min, vaikka lönkyttelin ekan puolikkaan hiiitaasti (n. 6-7km/h), koska olin varma etten jaksaisi kovempaa. Puolivälissä tuntui niin mielettömän kevyeltä (pizzasta huolimatta krhm), että kiristin reilusti vauhtia ja otin vielä naapurin kannustamana kunnon loppuspurtin. NIIN HYVÄ FIILIS! Olin ihan varma, etten jaksa juosta edes puolta matkasta, mutta niin vain jaksoin ja vieläpä verrattain aika kevyesti. Olisi mennyt pidempikin lenkki ja sekös minua hymyilyttää! Jossain 4km kohdalla tajusin, ettei hirveästi väsytä vieläkään ja teki mieli ruveta hihkumaan riemusta :D Haha. 

Ennen lenkkiä tein niinkin tärkeän operaation kuin päivitin raskaamman lenkkilistani, ja ajattelin jakaa sen nyt tänne. Meinasin linkittää kivasti suoraan Spotify-listaan, mutta tajusin että siihen pätkähtää suoraan mun oikea nimi... joten ei sittenkään. Haluan kuitenkin pysyä anonyymina, joten saatte tyytyä nyt tähän kirjoitettuun listaan. Osa biiseistä on samoja kuin aiemmassa treenimusiikkipostauksessakin (taisi olla kaikki tuon postauksen biisit myös tässä :D No, parhaat biisit on aina hyviä!), osa uusia. 

1. Billy Talent - Fallen leaves
2. Black Veil Brides - In the end
3. Bon Jovi - Burning for love
4. Bon Jovi - Blame it on the love of rock 'n roll
5. Bon Jovi - I'll sleep when I'm dead
6. Bon Jovi - I'd die for you
7. Foo Fighters - The Pretender
8. Foo Fighters - All my life
9. Linkin Park - In the end
10. Linkin Park - Breaking the habit
11. Linkin Park - What I've done
12. Muse - Time is running out
13. Muse - Uprising
14. My Chemical Romance - Famous last words
15. My Chemical Romance - I'm not okay
16. My Chemical Romance - Save yourself, I'll hold them back
17. My Chemical Romance - This is how I disappear
18. Mötley Crüe - Dr. Feelgood
19. Mötley Crüe - Girls, girls, girls
20. Mötley Crüe - Too fast for love
21. Nickelback - Side of a bullet
22. Nickelback - This means war
23. Nightwish - Storytime
24. The Offspring - The kids aren't allright
25. Paramore - Mysery Business
26. Paramore - Pressure
27. Paramore - Ignorance
28. Paramore - Careful
29. Sonata Arctica - Paid in full
30. Sonata Arctica - I have a right
31. Sum41 - Still waiting
32. Sum41 - Over my head (better off dead)
33. Volbeat - Still counting

Semmosta mulla tällä hetkellä pauhaa korvissa! Olis tosi kiva löytää myös uusia samantyylisiä biisejä ja bändejä, vinkkejä otetaan vastaan. 

Nyt suihkuun ja sitten nukkumaan, huomenna pitää ajella taas opiskelupaikkakunnalle, blaah. Onneksi jo keskiviikkona kotiin. Palaillaan!

11 kysymyksen haaste vol. 3 ja pikakuulumiset

11 kysymyksen haaste vol. 3 vastaanotettu, kiitos larppis! Kaksi ekaa haastetta löytyvät tästä ja tästä.

11 kysymystä haastetuille:

1. Jokin heikkoutesi?
Suklaa. Suklaa, suklaa, suklaa. Missä tahansa muodossa, tummaa, vaaleaa, maitosuklaata. Kakkua, keksiä, kaakaota, makukahvia, jäätelöä, muffinssia, sitä ittiään, mitä tahansa. 

2. Mistä unelmoit?
Tällä hetkellä kaikki energia ja unelmointi keskittyy siihen, että saisin kouluhommat hoidettua. 

3. Lempitreenisi salilla?
Kävin salilla viimeksi ööh... joten nyt en mene sanomaan mitään.

4. Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Vapaa-aika? Mitä se on? Jotain syötävää, herkkua ilmeisesti?! Eli joo, en tee, koska ei ole. Mutta jos olisi, niin neuloisin, laulaisin, soittaisin, NUKKUISIN, liikkuisin, olisin vaan. Noo, Bon Jovin sanoja lainaten; got no use for sunday 'cause I don't rest in peace...

5. Mitä harrastat?
Lentopalloa ja muuta liikuntaa, partiota, neulomista, musiikkihommia. 

6. Siviilisäätysi?
Naimisissa.

7. Joku ihailemasi henkilö?
Edesmennyt anoppi.

8. Treenaatko mieluummin yksin vai kaverin kanssa?
Lentopalloa luonnollisesti joukkueena, muuten yksin.

9. Miksi? (viittaa edelliseen kysymykseen.)
Lentopalloa toki on paha yksin treenailla, mutta noin muuten tykkään treenata yksin siksi, että silloin saan kaikki tehot irti kunnolla. Ja muutenkin, treeni on mulle sitä pään tyhjentämistä ja omaa aikaa, niin en halua siihen ketään sotkemaan. Vaikka muuten olenkin supersosiaalinen ihminen niin treenatessa musta kuoriutuu melkoinen erakko :)

10. Lempimusiikkikappale?
Treenibiiseistä tällä hetkellä Black Veil Brides - In the end (pitäisi postailla päivitettyä listaa!). Siviilielämässä (heh) tällä hetkellä eniten puhuttelee ehkäpä P!nkin Try, PMMP:n Koko show sekä Sofia Jannokin ViviAnn. Ja sitten kestosuosikkina monen monen monen vuoden takaa jo Bon Jovi - Born to be my baby. Siinä on biisi, jota voi huudattaa menemään viisi vuotta putkeen ja edelleen kuulostaa vaan niiin hyvältä!

11. Suurin saavutuksesi?
Jos ihan oikeasti selviän näistä opinnoista tänä keväänä, niin todellakin se. Noin muuten varmaan se, että olen onnistunut yhdessä tuon toisen puoliskon kanssa pitämään perheen kasassa kaikesta huolimatta. Ei ole ollut se helpoin tie, mutta jospa se nyt viimein tasoittuisi edes vähän.

Jee!

Mulla olis kauheasti kaikkea muutakin asiaa, mutta vaihteeksi ei ollenkaan enää aikaa! Mutta lyhyesti; ostin uudet farkut tai siis kahdet ja ne on kokoa 46 (NELJÄKYMMENTÄKUUSI) ja tiukkaa kokoa (jeee!!), ostin myös uuden lenkkitakin lopputalveksi/kevääksi/ok, myös kesäksi, let's face it, siinä on fleece-vuori ja se on tosi kiva JA se on kokoa NELJÄKYMMENTÄNELJÄ!!!! Ja sitten ostin uudet lenkkihanskat myös (poistokorista hintaan 5,90, oikea hinta jotain lähempänä kolmeakymppiä) ja mitäs muuta. Tänään juoksemaan piiitkän tauon jälkeen (ja kyllä, olen suunnitellut tätä jo vissiin kolme viikkoa, ei sitä piä hoppuilla kuulkaas), iik jännää! Ja oppari vie mun kaiken ajan ja stressaa ihan törkeästi mutta muuten menee hyvin. Niin ja plussaviikko takana, aamupaino 91,5, mutta en jaksa välittää koska olo on hyvä ja ens viikolla notkahtaa varmasti taas alaspäin. Ja meillä on eka peli 20.4 JA mä sain suuni auki ja ilmoitin haluavani passariksi enkä jäänyt nysväämään sinne yp-jonoon, jee hyvä minä! 

Pahoittelut harvinaisen sekavasti tekstistä, nyt mun on pakko juosta! 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lauantaiaamuna

Aamupaino 90,7!!! :) Kohta, kohta, kohta ollaan kasilla alkavissa luvuissa! Tällä menolla saan aika pian jo ostaa sen sykemittarin, jee!

Tänään olisi ohjelmassa reipasta pakkaskävelyä rattaiden kanssa, siskon lentopalloturnauksen katsomista, lapasten neulomista, pyykkäämistä, vähän siivoilua ja ennen kaikkea laiskottelua. Ajattelin siis olla hurja ja pitää ihan vapaapäivän, kun mies on töissä eli opparin teosta ei tule kuitenkaan pävällä mitään. Huomenna sitten taas useamman tunnin opparirupeama ennen treenejä.

Mitäs muuta. No eksyin (taas) Zalandon sivuille kuolaamaan treenivaatteita... ei sais! Tosin mun on pakko (:D ikävää) käydä shoppailemassa uusia housuja ensi viikolla, ettei tarvitsisi aina samoissa mustissa kollareissa hengailla kun muut ei vaan pysy enää jalassa. Niin että jospa siinä samalla tarttuisi mukaan joku treenivaatekin...

Joo. Mä alan pakkaamaan lasta toppavaatteisiin ja me lähdetään käymään lenkillä. Palaillaan!

torstai 14. maaliskuuta 2013

DINGDING

Try outin ja elämäni ensimmäisen miesten kanssa pelatun vuoron jälkeen olo on tämä:

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Se tunne, kun paukautat leijan jonnekin huitsin helevettiin ja miehet, korostan miehet ihmettelee että mitä just tapahtu.

Mulla on niin niin NIIN hyvä fiilis nyt!!! Ei muuta, nyt nukkumaan, moi. :D

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lyhyesti

- Paino tippuu, viimeisin lukema 91,5.

- Huomenna kolme viikkoa sokeriherkkulakkoa takana.

- Huomenna sarjajoukkueen ekat treenit/try out.

- Noin yleisellä tasolla elämä vituttaa tällä hetkellä sen verran kovaa (lähinnä koulun vuoksi, ylläri), että tämän pidempään postaukseen ei nyt pysty.

- Palaillaan taas, positiivisempaa keskiviikkoa teille!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Sekavaa

Olen toiminut viime päivät kuin robotti. Herätys, aamupuuro, töihin, kotiin, ruokaa, olemista, siivousta, olemista, sauna, nukkumaan. En ole syönyt mitään "väärää", päinvastoin, olen syönyt todella esimerkillisesti koko viikon. Aamulla vaaka näyttikin 91,9, eli tasaisesti paino jatkaa tippumistaan. Mutta.

En ole myöskään urheillut. Tiistaina otin ja venyttelin yli puoli tuntia, jotta saisin sunnuntaisen kahvakuulailun jumit lihaksista pois. Keskiviikkona, eilen ja tänään olen suunnitellut juoksemaan lähtemistä, mutta en silti ole lähtenyt. Aikaa olisi ollut, jaksamista ei niinkään (poski- ja kulmahampaat + korvatulehdus = noin kolme-neljä tuntia unta yössä), mutta ei se nyt siitä ole ennenkään ollut kiinni. Päinvastoin, väsyneenä ei mikään muu saa konetta niin hyvin käyntiin kuin liikunta. Treenit on peruttu koko viikolta, koska on hiihtoloma. En ole saanut aikaiseksi ottaa kahvakuulaa, Gymstickia tai käsipainoja käteen.

Miksikö? En minä tiedä. Ei ole huvittanut. Niin kai se on. Olen mieluummin jäänyt kotiin ja istunut sohvalla, tekemättä yhtään mitään. Olen kirjoittanut opinnäytetyötä ja neulonut kaulahuivia. Olen katsonut telkkaria ja jutellut miehen kanssa. Liikunta ei vain ole yksinkertaisesti huvittanut. Olo on fyysisesti ollut loistava oikean ruoan ansiosta (sokerittomuutta takana kaksi viikkoa!) ja järki sanoo, että ei yksi löysempi viikko pahaa tee. Varsinkaan kun töissä olen tehnyt lumitöitä ja normaaliin tapaan kävellyt, nostellut lapsia, kontannut lattialla ja kyykkinyt legolaatikolla ja parinakin iltana polttanut melkoisen kasan kaloreita siivoamalla.

Mutta.

Tämä huono omatunto on jotain aivan uskomattoman hirveää. Aivan käsittämätöntä. Soimaan itseäni siitä, että olen laiska ja lihava. Että en saa mitään koskaan aikaan, en tule ikinä saavuttamaan tavoitepainoa tällä menolla. Että ei ne minua sinne sarjajoukkueeseen edes ota, kun olen niin saamaton paska. Että sama kai se olisi mättää keksiä ja suklaata naamaan, kun en liiku kuitenkaan eli mitään ei tapahdu.

Niin kammottavan tuttuja ajatuksia. Niin kammottavan helposti meinaan uskoa, ettei minusta ole mihinkään. Niin kammottavan tosissani mietin, että pitäiskö kuitenkin laittaa ne kamat niskaan ja lähteä, vaikkei oikeasti kiinnosta pätkääkään. Ei siksi, että tulisi parempi mieli, vaan siksi, että olen niin lihava ja minun on pakko mennä.

Kuulostan sekopäältä, tiedän.

Ehkä minä kuitenkin lähden käymään. Lyhyesti vain. Ja oikeasti vain siksi, että saisin vähän raitista ilmaa. Kokeilemaan myös, että onko minusta talvijuoksijaksi ja että onko se juoksu yhtään kevyempää kuin 7kg sitten.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kadonneet turvotukset ja löytynyt kuularakkaus

Phuuuh mikä viikko! Tää viikko on hyvä aloittaa aamupainolla 92,2, eli miinus kilo viime viikkoon. Jei! Jospa ensi viikolla tämä pian kuukauden päivät kestänyt jumittaminen jo hellittäisi ja päästäisiin kokonaistilanteessakin miinukselle.

Sain tosiaan viime viikolla ostettua sen kahvakuulan, ja ostin kuin ostinkin sen 8kg vaikka vielä kaupassa rupesin arpomaan että jos kuitenkin se pienempi. Myyjäkin kysyi että ootko nyt ihan varma, jos et oo kovin paljoa kuulan kanssa liikkunut, että se on sitten tosi tehokas. Sanoin että joo oon kokeillut kyllä 6kg kuulalla ja se tuntuu niin kevyeltä, niin vielä se yritti sanoa että oikeesti se 8kg on just sen verran painavampi että ootko nyt ihan varma. Ja sitten kun rupesin empimään niin se sanoi että no kokeile tällä ja tuu viikon sisällä vaihtaan jos tuntuu ihan toivottomalta. Ihana pikkupaikkakunta! No eilen sitten otin sen kuulan käteen ja tein 50min jumpan Top Chefin uusintaa katsoessa. Ja no tuotamm... tehokas se tosiaan oli ja nyt sattuu. :D Mutta oli tuo kyllä ihan oikea valinta silti, jaksoin hyvin tehdä kaikki liikkeet oikein ja tehokkaasti vaikka esim. ojentajataivutuksissa ja varsinkin viimeisen patterin viimeisen kierroksen viimeisten punnerruksien aikana tuntui että itkuhan tässä tulee...

Voisin vielä kirjoittaa sen, mitä oikeastaan tein. Eli.

Patteri 1 

20 x heilautus
20 x kyykky ja työntö ylös
15 x askelkyykky/jalka
20x leveä kyykky + pystypunnerrus

Patteri 2

20 x kahdeksikko jalkojen välistä
20 x vartalonkierto
15 x kulmasoutu yhdellä kädellä/käsi
15 x kylkitaivutus/kylki
20 x vatsarutistus (kuula käsissä, kädet 90 asteen kulmassa)

Patteri 3

20 x pystypunnerrus
15 x hauiskääntö rystyset ulospäin
10 x ojentajataivutus 
+ 20 punnerrusta

Jokaisen patterin tein kahdesti peräkkäin ihan lyhyillä tauoilla ja patterien välissä pidin hieman pidemmän juomatauon (ei mitään kahvitaukoja kuitenkaan). Aikaa tosiaan meni venyttelyineen aika tasan 50min ja hiki tuli. Jalat oli ihan makaronia kyllä ja siltä nyt tuntuukin... mutta minä taidan olla vähän ihastunut tuohon kuulaan. Hirveän tehokasta treeniä ilman mitään ylimääräistä, ah.

Mutta nyt mun pitää alkaa laittaan naamaa jonkinlaiseen työkuosiin, palaillaan toivottavasti vähän aiemmin kuin ensi maanantaina!