Ajatuksia unelmakropasta

Eilen ja tänään on ollut paremmat päivät treenien suhteen. Eilen kävin tosiaan tunnin sauvakävelyllä, ja oli ihan kiva fiilis. Tänään tein ensin tytön päiväuniaikaan 40min kuntopiirin ja sitten päälle vielä illalla 40min (14km) pyörälenkin. Kuten kilometreistä huomaa, lenkki oli tahdiltaan löysempi kuin sunnuntaina, mutta täytyy puolustautua sen verran että sekä mennessä että tullessa oli vastatuuli (!!!). Tosi kivaa... ja lisäksi tuuli niin kylmästi, että oli enemmän vain kylmä kuin hiki. No mutta tulipa käytyä kuitenkin ja nyt on hyvä mieli. 

Kuva

Huomenna juoksuohjelmassa on 2min kävely, 5min juoksu, tauko + kääntyminen, 5min juoksu ja 2min kävely. Tuon lisäksi joko zumbaan, käyn pyöräilemässä tai sitten teen harjoitukset putkeen ja kävelen kotiin, saa nähdä mikä fiilis (ja sää) huomenna on. Viikonlopun ohjelmaan menee lauantaina pyöräilyä (juoksuohjelmasta lepo) ja sunnuntaina vähintään 45min (sauva)kävely. Aika aerobinen viikko siis tuli, mutta sehän se laihduttajan kannalta parasta treeniä onkin.

Sitten voidaankin hypätä ihan toiseen aiheeseen.

Kuva

NiiNii kirjoitteli omassa blogissaan unelmavartalostaan. Kirjoitin jo kommenttiboksiinkin, että mun unelmavartalo olisi urheilullinen, lihaksikas ja sen näköinen, että pitäisin siitä hyvää huolta. Mun unelmavartalo olisi terve, vahva ja kestävä. Ja se on ihan realistinen unelma ja myös ihan oikea tavoite. On kuitenkin yksi juttu, joka mun pitää vaan hyväksyä.

Sehän on tietty se, että mä olen ollut raskaana, synnyttänyt lapsen ja imettänyt, ja se näkyy myös kropassa, laihduinpa miten paljon tahansa. Raskaudesta jäi muistoksi suoraan sanottuna järkyttävät arvet vatsaan ja myös alavatsalle, "tyttömahalle" eli juuri sille alueelle mikä on niin julmetun kipeä kerran kuussa. Arpia on vieri vieressä, 2-3cm leveitä ja edelleen 8,5kk synnytyksen jälkeen punaisia. Arpikudos ei kiinteydy koskaan ja koska arpia on paljon, on hyvin mahdollista ja itseasiassa jopa todennäköistä, ettei mun vatsa tule koskaan olemaan kiinteä. Raskausarvet ja löysä, ryppyinen vatsanahka on myös hyvin pitkälle syy siihen, etten halua laittaa tänne kuvia itsestäni - enkä itseasiassa halua niitä itsellekään muistiin. Ei tuo niin kaunista katseltavaa ole, ei todellakaan.

Kuva

Imettämisestä taas on jäljellä pari asiaa, jotka oli ehkä joskus kauan sitten kauniit, kiinteät rinnat. No voin kertoa että eipä näy sellaisia mun kylppärin peilistä. Enkä todella usko, että laihtuminen ainakaan kaunistaa niitä. Todennäköisesti käy päinvastoin, eli mun rinnoista tulee kymmenen pennin irtokarkkipussit joista on syöty jo kahdeksan pennin edestä... että joo.

On tiedättekö oikeasti aika rankkaa tajuta, että mä olen 21 ja tilanne on tämä mikä on. Mulla on vielä mahdollisuus saada vahva ja kestävä kroppa, mutta kaunista siitä ei tule enää koskaan. Mun silmään raskausarvet, riippuvat rinnat ja löysä, ryppyinen vatsa ei ole kauniita, oli siinä ympärillä miten timmi kroppa tahansa, sori vaan. :) Rakkausarvet ei todellakaan kuvaa mun arpia, ei niin mitenkään päin. Koko termi on ihan typerä. Ei mun tarvii tykätä, saati rakastaa näitä arpia vaikka lasta rakastankin yli kaiken. Niiden arpien kanssa pitää kyllä elää, mutta en minä niistä todellakaan tykkää. Paljon mieluummin olisin ottanut sen sileän, arvettoman palleromahan. Niin.

Mutta hei, se tästä synkistelystä. Markkinoilla on miljoonittain hyviä push-up- rintsikoita ja ainakin vaatteet päällä musta tulee niin kuuma! Sitäpaitsi bikinit vaikuttaa epämukavilta, luulen että sitten hoikkanakin viihdyn paremmin ihan kokouikkarissa. Enkä minä oikeasti ole katkera tai mitään sellaista, jos tästä tekstistä nyt semmoisen kuvan sai. En minä tykkää arvista enkä siitä, että mun kroppa on menetetty, mutta pakko kyllä myöntää että ihan hyvään tarkoitukseen se kuitenkin sitten meni. Sitäpaitsi, eipä tule kolmenkympin kriisiä kun rupsahtaa jo parikymppisenä! ;)

Nyt painun suihkuun, syön jotakin ja sitten kirjan kanssa sänkyyn. Palaillaan!