Sivut

torstai 7. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen

Tässä ollaan. Minä perustin laihdutus-/elämäntaparemontti-/liikuntablogin.

Voisin kertoa lyhyesti itsestäni: olen siis 21-vuotias yhden lapsen kotiäiti, joka asuu kaukana palveluista. Kuntosali ei ole vaihtoehto huonojen aukioloaikojen ja välimatkan vuoksi. Kotiäitiyden lisäksi opiskelen ammattikorkeakoulussa, opintoni suoritan pääasiassa etäopiskeluna ja valmistuminen häämöttää vuoden päässä. Sen vuoden jälkeen palaan töihin, toivottavasti paljon pienempänä kuin sieltä lähtiessäni!

Raskauskiloja minulla ei ole jäljellä ainuttakaan, kaikkia muita kiloja kyllä sitäkin enemmän. Tavoitepaino on aluksi 75, eli reilut 23kg olisi matkaa sinne. Lopullisen ja pysyvän painon toivoisin kuitenkin olevan jotain 69-72 kilon väliltä, mutta aluksi keskityn tuohon 75 kiloon. Olen 174 senttiä pitkä ja aika harteikas, joten tuon hoikemmaksi tuskin pääsen enkä sitä välttämättä haluakaan. Olen painanut lukiossa ollessani 66 kiloa ja se oli jo liian vähän; siihen painoon pääsin syömättömyydellä ja järjettömällä pakkoliikunnalla, näytin jatkuvasti sairaalta ja solisluut törröttivät inhottavasti.

Tavoitteeni on paitsi pudottaa painoa, myös kohottaa roimasti kuntoa. Haaveissa on vuoden päästä kesällä puolimaraton. Haluan olla hyvässä kunnossa lapsen ja tulevien lasten vuoksi. Tahdon, että pääsen vaeltamaan heidän kanssaan ilman mitään ongelmia. Oma äitini ei pääse nyt 49-vuotiaana enää hillajängälle ja sellaista tulevaisuutta en tahdo itselleni. Paremmalta näyttää miehen mummo, joka nyt 88-vuotiaana pyöräilee, kalastaa, hiihtää, kääntää pottumaan ja kerää marjoja. Jos en tee muutosta nyt, se ei tapahdu ikinä. Tämän tiedostaminen antaa uutta potkua.

Monta vuotta olen huolehtinut muista, jättänyt itseni taka-alalle. Rakastan miestäni, rakastan lastani. Nyt pitää opetella rakastamaan itseäni, huolehtimaan itsestäni itseni vuoksi. Joku viisas sanoi kerran, että kun äiti voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin. Niinhän se on. Ja nyt on mun vuoro.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti pääset tavoitteeseesi! Mä itse oon päässy hyvään kuntoon pilateksella (youtubessa on vaikka mitä!) mut en sit tiedä et miten se vaikutttaa jos on vähän enemmän painoa, kun mä oon vaan ollu vähän "löysä" en sen kummemmin lihava.. Mut onnea tavoitteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä oon kokeillu Pilatesta, ei oo oikein mun juttu. Pitäis sinnikkäämmin kokeilla vielä uudelleen!

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)