Reissussa syömisen vaikeus

Kuva

Lähdimme eilen aika nopealla päätöksellä "naapurikaupunkiin" kesätapahtumaan. (Lainausmerkit siksi, että tämä ei kyllä mikään kaupunki ole eikä se naapurikaan.) Ennen lähtöä söimme vain aamiaisen - paitsi neiti söi lounaankin - joten nälkähän siellä aika nopeasti tuli. Tapahtuman ruokapuoli koostui todella yllättäen grillimakkarasta, jäätelöstä ja kahvipullasta, nesteytyksestä huolehdittiin hieman monipuolisemmin. Nesteytystarjontaan emme tutustuneet limpparipulloa enempää, mutta grillimakkarat söimme siirtääksemme pahimman nälän.

Kerroinkin jo, ettei kohdepaikkakunta ole varsinaisesti kaupunki. Ei liene siis yllätys, että ruokapaikat käsittivät käytännössä kaksi kebab-paikkaa, yhden pizzerian, hotellin ravintolan, lähiräkälän sekä kolme huoltoasemaa. Päädyimme yhdelle huoltoasemalle, koska emme halua tutustuttaa tyttöä kebab-paikkojen ihmeelliseen maailmaan, budjetti ei venynyt hotellitasoiseen ruokaan (eikä sillä vaatetuksellakaan olisi kehdannut kyllä mennä) eikä se lähiräkäläkään varsinaisesti houkutellut sylivauvan kanssa. Ruokatarjonnan voikin melkein arvata. Hampurilaisketju, pari pihvivaihtoehtoa (ranskalaisilla tietenkin) sekä salaattiannos. No voin kertoa, että siinä vaiheessa kun oli seissyt kuusi ja puoli tuntia tyttöä kanniskellen, pari kananmunaa salaatinlehdellä ei ollut se ensimmäinen mieleen tuleva päivällisvaihtoehto. Otin kanakorin. (Oli muuten paras kanakori ikinä, ne palat oli oikeasti uppopaistettu siellä takahuoneessa! Ei ollut äitien tekemiä ei! Mieskin kehui paikan hampurilaista parhaimmaksi huoltoasemahampurilaiseksi ikinä.)

Pointtikin mulla oli, nimittäin se, ettei ollut tämä tapaus ainoa laatuaan. Kun lähtee (lasten kanssa) reissuun, se tarkoittaa lähes automaattisesti hampurilaisia, ABCDE-huoltoasemia ja kilokaupalla ranskalaisia. Miksi? No siksi, että vähänkin pienemmässä kaupungissa kunnollisen ruokapaikan löytäminen on oikeasti vaikeaa. Samaten tien päällä ollessa se kirkuvanoranssi korkeuksiin kohoava torni on, eh, hieman helpompi havaita kuin joku kiva kotiruokapaikka vähän syrjemmässä.

Se on väärin!

Itse henkilökohtaisesti en halua opettaa lasta siihen, että reissussa saa hamppareita ja nauravia nakkeja. En vaan halua. En halua itsekään syödä niitä iänikuisia ranskalaisia. En myöskään halua tukea sitä aakkoshuoltoasemaketjun tienvarsivaltausta. Ei ole yksi eikä kaksi oikeasti kivaa ja persoonallista taukopaikkaa, jotka ovat joutuneet väistymään oranssien liukuhihnakylttien tieltä. Joten vaihtoehtona on sitten etsiä etukäteen kivat paikat ja hengailla kiikarit silmillä autossa, josko sitten bongaisi jonkun kivan ei-massatuotanto-taukopaikan. Niitäkin kun onneksi on vielä jäljellä.

Reissussa syöminen ja liikkuminen noin muutenkin on aina yhtä tuskaa. On niin vaikeaa olla ottamatta toista kolmatta jäätelöä, kun ollaanhan sitä sentään lomalla. On niin vaikeaa jättää jälkkäri väliin, kun päästiin kerrankin tänne ihmisten ilmoille. Ja vielä vaikeampaa on lähteä vieraassa paikassa iltalenkille. Voi kai sitä lomalla höllätä ja niin edelleen. Voi vaan miettiä, olisko se loma vielä ihanampi ja kivempi kokemus, jos söisi fiksusti ja kävisi vaikka aamulenkillä eikä siten tarvitsisi valitella turvonnutta vatsaa tai kukkivaa ihoa. Onko se oikeasti sitä rentoutumista, että mättää kilotolkulla herkkuja naamaan ja makaa kuin hylje paikallaan rannalla? Vai tulisko sittenkin parempi olo jos kävis välillä vaikka uimassa ja jättäis sen triplasuklaaunelmajälkkärin väliin? 

Me lähdetään parin viikon päästä kesälomareissulle itäiseen Suomeen. Omaa asuinpaikkaamme en halua paljastaa, joten reitti ja kertyvät kilometrit jääköön salaisuudeksi, mutta päämääränpäänä on kuitenkin varmaan Joensuu. Ei olla koskaan kunnolla käyty sillä suunnalla, joten on jo aikakin! Pitänee tutkia kaikki mahdolliset keskustelufoorumit ja nettisivut, jotta löydän ne kivoimmat taukopaikat reitin varrelta. Missiona on välttää jokaikinen oranssi torni, saa nähdä onnistummeko. 

Tämän myötä blogi hiljenee ensi viikoksi, koska olen leirillä. Palaillaan siis perjantaina!