Ensimmäinen vamma

Kuva

Lähdin eilen lenkille. Tai siis tein lähtöä lenkille. Minun piti juosta 20min treeni 5x1min spurteilla jo keskiviikkona, mutten ehtinyt, joten se siirtyi eiliselle. Minua väsytti, kiinnostus oli nolla, halusin vain hautautua nojatuoliin katsomaan olympialaisia siihen saakka että olisi edes jotenkuten säädyllinen nukkumaanmenoaika. Sinnittelin. Puin lenkkivaatteet päälle, otin puhelimen. Akku loppu. Pyysin veljen soitinta lainaan. Ei löytynyt. Kaivoin oman iPodin. Akku loppu. Laitoin puhelimen lataukseen, alkoi sataa vettä. Nauroin, että nyt koko maailmankaikkeus huutaa että älä mene, katoppa vaan niin joku paikka menee rikki tai jään auton alle tai jotakin. Odotin reilut puoli tuntia puhelinta, melkein nukahdin nojatuoliin. Lähdin. 

Juoksin ensimmäisen spurtin, meni hyvin. Toisen, pohjetta vähän vihloi, mutta loppui heti spurtin jälkeen. Kolmannen, vihloi kovemmin, mutta taas loppui. Ajattelin että jätän viidennen väliin jos neljäs tekee yhtään kipeämpää. Neljännen spurtin puolivälissä kramppasi. Niin etten voinut ottaa enää askeltakaan. Soitin miehelle, että tuletko hakemaan. Väänsin itkua kivusta. Veli vain naureskeli, oli kuulemma ironian huippu. Minua ei naurattanut yhtään, vaikka kieltämättä hän oli oikeassa. Pakkoko se oli lähteä, vaikka tiesin että väsytti jo valmiiksi.

Että näin. Sauna, hieronta, venyttely ja kylmä-kuuma-kylmä- suihkuttelu auttoi niin ettei tarvinnut ottaa särkylääkettä. Nyt koko pohje on aivan tukossa. Sanoin, että lihasjumissa on jotain tyydyttävää, mutta en minä ihan tätä tarkoittanut!

Tämän päivän 5km juoksulenkki jää yllättäen väliin. Teen varmaan sitä Jillianin jumppaa ilman hyppyjä, tai jotain muuta kuntopiirin tapaista. Juoksuohjelman tämä viikko pitää tehdä ensi viikolla uusiksi. Huoh.

Mutta hei, urheilija ei tervettä päivää nää. Jotenkin uskomattoman kivaa sanoa noin ja tietää, että minä olen se urheilija. Nih.

Nyt eilisestä Suurimmasta pudottajasta toinen puolikas ja sitten leirivalmisteluja. Palaillaan!