Kiikuttiin eilen tunturiin. Kyllä, tunturiin. (Tulipa samalla sitten esille että asutaan jossain päin pohjoista.) Kävelyä tuli sellaiset 4-5km suuntaansa ja aikaa meni yhteensä 2,5 tuntia. Rinne oli varsinkin loppuvaiheessa ihan tolkuttoman jyrkkä, melkein sai käsillä ottaa tukea maasta että pääsi ylös. Ja se ylösmeno nyt vielä, mutta se alastulo... huh. No hengissä selvittiin ja mustikoitakin saatiin. Mulla oli lisäpainona selässä vielä reilu seitsemän kiloa nukkuvaa lasta, joten ihan kivastihan siinä hiki tuli ja syke nousi.
Ylösmeno oli aivan täyttä tuskaa suoraan sanottuna. Puolivälissä purskahdin itkuun - minä olin aivan hengästynyt ja hikinen jo silloin, mies (joka ei urheile koskaan, siis ikinä!) painoi menemään ilman mitään merkkiä hengästymisestä. Miksi minä tuhlaan aikaani lenkkipolulla ja olohuoneessa, kun siitä ei ihan oikeasti ole mitään hyötyä?! Minä halusin pudottaa painoa ja nostaa kuntoa juuri siksi, että jaksaisin noin vain lähteä kiikkumaan tunturiin tai kävelemään keskelle ei-mitään. Ja tadaa, loppuvaiheessa ihan oikeasti jo melkein itkin sitäkin, etten enää jaksanut.
Tämä on niin perseestä, niin perseestä. Minä olisin voinut nauttia hiljaisuudesta, tähyillä mustikoita, kiikkua kaikessa rauhassa ylös ja nauttia siitä että jaksoin sinne saakka. Sen sijaan minä itkin puolet matkasta, olin ylöstullessa huonolla mielellä ja mietin, että olispa sykemittari niin näkis paljonko tässä poltti kaloreita. Kahvitauolla mies söi pekonia ja keksiä ja minä järsin jotain saakelin kuivaa ruisleipää ja mustikoita ja olin edelleen pahalla tuulella.
En minä halua olla tällainen! En halua!
Lueskelin äsken Go Fat Go- ruokavaliota. Harkitsen sitä vakavasti. Ahdistaa ihan hirveästi ajatuskin noin tarkasta ruokavaliosta, mutta tuntuu ettei ole vaihtoehtoja. Ahdistaa ajatus herkkulakosta, ahdistaa jo valmiiksi kaikki se selittely jota joutuisin kuitenkin harrastamaan kun kaverit ihmettelis miksi en ota sitä yhtä keksiä. Ärsyttää rasvattomat raejuustot ja maitorahkat ja kaikki se rasvaton, lisäaineilla kyllästetty paska. Ahdistaa ylipäätään syömisten kyttääminen.
Samalla kuitenkin mietin, että jos tämä todella laihduttaa, niin ehkä minä kestän. Jos minä ihan oikeasti laihdun syömällä superpalloja ja liikkumalla kuin hullu (ja pyörtyilemällä ja nälkäkiukkuamalla), niin ehkä se sitten menee.
Nyt vaan siis pitää punnita, että ahdistaako mua enemmän ylipaino ja oma kroppa vai se, että joutuisin syömään jotakuinkin kaikkea sitä mistä en tykkää yhtään ja kituuttelemaan jollain 1000-1200kcal/päivä.
Heh.. mä kommentoin täällä nyt jatkuvasti, mutta siis kirjoitin tuohon jo sun edelliseen siitä go fat go-ruokavaliosta.. eli ihan ensinnäkin, minäkään en suostu syömään lisäaineita ja meillä syödään mahdollisimman paljon luomua. Rasvattomat tuotteet jätän kauppaan. Ei kannata ahdistua siitä, vaan opetella pikkuhiljaa, aika nopeesti sitä oppii rakentamaan tuon mukaan lounaan ja päivällisen ja määriäkään ei kovin kauan tarvi punnita kun oppii silmällä arvoimaan. Ja niinkun sanoin, en ole tyystin ollut herkuttelematta.. :D
VastaaPoistaSitten tuo että kituuttelemista se ei ole laisinkaan vaikka kalorit on noin vähäiset.. mulla tekee tiukkaa syödä kaikki päivän ruuat, yleensä iltapala tai välipala pitää syödä väkisin.. :D Ja noihin rahkoihin sanoisin vinkiksi että kannattaa tehdä smoothieita eri marjoilla niin maistuu paremmin, mä en oo mihinkään makeutusaine-mehukeittoihin sekaantunu ollenkaa.. Ja jos kaipaa makeutusta siihen niin sitte steviaa tai korvata osa marjoista ½banaanilla niin seki makeuttaa mun mielestä ihan riittävästi.. :)
Mutta päätät jatkaa urakkaasi miten vain niin täällä ainakin kannustetaan kovasti! :)
Ei yhtään tarvii pyydellä anteeksi, kiva kun kommentoit! :)
PoistaKiitos vinkeistä. Mä alan huomenna (ah, huominen!<3) kokeileen tuota ruokavaliota. Katsellaan mihin se johtaa!