Sivut

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ehkä sittenkin muutoksia keittiöön

Sunnuntaihuomenia! Tai kohta on kyllä jo puolipäivä. Istuskelen itsekseni keittiössä, kun mies, koira ja tyttö kiskovat unta palloon, tyttö ja koira päiväunta ja mies vielä yöunta. Tänään on siivouspäivä, ajattelin heittää tytön ja miehen ulos ja siivota ihan rauhassa ja kunnolla, ja sitäpaitsi yksin siivoan koko talon tuplasti nopeammin kuin miehen ja varsinkin tytön kanssa. Juoksuohjelmassa on tänään rauhallinen kävelylenkki, mutta käyn varmaan pyöräilemässä tai sitten zumbaan. Turvotusolo on laskemaan päin, aamulla vaaka näytti jo 98,5. Vieläkin siis turvotusta on ja sellainen on olokin, mutta parempaan päin mennään.

Kuva
Olen tässä aamupäivän ratoksi lueskellut tietoa, keskustelua ja bloggauksia karppauksesta. Eilen illalla tuli nimittäin miehen kanssa ruokavalio puheeksi, ja mietin siinä, että pitäisikö kokeilla hyväkarppaamista. Ei siis mitään tiukkaa Atkinsia todellakaan, mutta kuitenkin jotain virallisterveellisestä poikkeavaa. Ja olen tämän aamupäivän lukemisella ja googlauksilla tullut siihen tulokseen, että taidan kokeilla. Ei kai siitä haittaakaan ole, ja jos on jotain hyötyä, niin hyvä niin. Nimittäin, vaikka tämänhetkinen turvotusfiilis johtuukin mitä suurimmalla todennäköisyydellä hormoneista, niin olen aiemminkin huomannut turvottelua ja mahakipua varsinkin makaroni- ja pastaruokien jälkeen. Myös leivällä korvattu lounas aiheuttaa turvotusta ja huonoa oloa, ja tietty sokeri. 

Eli ruokavaliostani jäisi pois sokeri, peruna, maissi, valkoiset jauhot, valkoinen riisi ja teolliset rasvat. Lisäisin ruokavaliooni vihanneksia, marjoja, luonnollisia rasvoja (avokado, siemenet, oliiviöljy) ja viikon pulla- ja suklaahetket korvaisin tummalla (yli 70%) suklaalla. Ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta, sillä nykyiselläänkin syön varsin vähän mitään noista poisjätettävistä ruoka-aineista. Sokeria tulee kyllä syötyä (ja juotua!) liikaa, joten sen poisjättäminen tuskin tekee ainakaan pahaa. 

Tiedän, että kirjoittelin ruokavaliopostauksessani jo varsin selvästi, että minä en syö hiilareita, protskuja tai kaloreita, vaan ruokaa. Loppuun vielä kirjoitin, että tässä blogissa ei sitten mitään karppaamista näy. :D No mutta hei, säännöt on tehty rikottaviksi ja nainen saa aina vaihtaa mielipidettään ja sitä rataa. Ja kun nyt oikeasti tarkastelen ruokavaliotani ja tuota hyväkarppaus-ruokavaliota, niin eihän niissä loppupeleissä ole mahdottomasti eroja. Olennaisinta lienee perunan ja sokerin unohtaminen, ja varsinkin jälkimmäisen kanssa tekee varmasti tiukkaa.

Korostan nyt vielä, että tarkoitus ei siis ole jättää hiilareita pois eikä edes yrittää ketoosia. Liikun tosi paljon, ja liikuntaan tarvitaan myös hiilihydraatteja. On kuitenkin eri asia, tuleeko hiilarit marjoista vai ranskanleivästä. Lähden kokeilemaan vhh-ruokavaliota sillä mielellä, että palaan vanhaan linjaani, mikäli homma ei toimikaan. Olen valmis muuttamaan suunnitelmaa ja muokkaamaan ruokavaliota siten, että jaksan hyvin liikkua yhtä paljon kuin nytkin. Vhh-ruokavalio on jostain syystä leimattu sohvalla laihduttavien ruokavalioksi, enkä ota kantaa siihen, onko se totta vai ei, mutta olen kyllä myös kuullut ja lukenut paljon liikkuvienkin karppaavan onnistuneesti.

Tälle linjalle siis lähdetään, ja kokeillaan nyt aluksi muutama viikko näin. Jos joku mättää, niin sitten korjataan asiaa. Uskon kuitenkin, että olen oikeilla jäljillä noiden turvotuksien ja muiden suhteen.

Mutta minä lähden nyt herättelemään miestä ja sitten touhuamaan. Tänään onkin sopivasti kauppapäivä, joten uusi ruokavalio pääsee käyttöön samantien. Palaillaan huomenna! Ainakin viikon liikunnat ja seuraavan viikon suunnitelman tulen kirjoittelemaan, saa nähdä nyt vielä sen punnituksen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Onnea vaan valitsemallasi uralla, perässä tullaan kun sen aika on ;D Mä oon kyllä jo nyt sokereita vähentänyt, lähinnä siis ihan limppareiden ja karkkien muodossa. Vettä kuluu litratolkulla ja hedelmiä koitan syödä enemmän. Mun versioni hyväkarppauksesta tosin kyllä hyväksyy myös banaanit ja rypäleet (ainakin alkuun) ja kuten tähänkin asti, pyrin pitämään kaikki ruoat mahdollisimman vähän käsiteltyinä ja aitoina. Eli voita mulle, kiitos! :D

    Tsemppiä! Jään mielenkiinnolla odottelemaan, miten ämmän käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä kyllä tarvitaan! :) Mä nyt alkuun ajattelin olla pari viikkoa kokonaan ilman sokeria (siis karkkia, limppareita yms.), mutta saa nähdä miten käy. Aika paljon helpottaa toi, että saa syödä kuitenkin tummaa suklaata, ei tarvii ihan kokonaan ilman herkkuja olla. Ja myönnetään nyt samaan syssyyn että katselin jo eilen kaikkia vhh-leivontareseptejä... :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)