Sivut

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Suklaapäivän ajatuksia + treenimusiikkia

Tänään oli lepopäivä, ja nähtävästi myös suklaapäivä. Kovin ristiriitainen olo. Toisaalta olen riemuissani, että pystyin jo toisen kerran peräkkäin syömään kohtuudella, ilman pahaa oloa, toisaalta sitten taas ärsyttää. Olis kai ne voinut jättää syömättäkin. No jaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että huomenna en enää syö ja lähden reippaasti lenkille. Koska sellainen minä haluan olla; haluan syödä silloin kun tekee mieli, ilman pelkoa kahden viikon sokeriputkesta ja sohvalle jumittamisesta, haluan olla niin vahva, että seuraavan päivän lenkki ja ruotuun palaaminen on täysin itsestäänselvyys. Ja koska haluan olla, niin sitten käyttäydyn niinkuin olisin. Yksinkertaista. (Olisikin.)

Kuva
No mutta, se siitä illan pohdinta-annoksesta. Etsin tänään uutta treenimusiikkia, ja haluan jakaa muutaman biisin. Löysin pari ihan superia! En osaa yhtään ajatella, millaista liikkuminen olisi ilman musiikkia. Jotenkin tosi outo ajatus ylipäätään. Saan musiikista hyvää fiilistä, muuta ajateltavaa ja lenkkarille hyvän tahdin. Mulla on Spotify Premium- tili, joka on kyllä ollut paras ostos aikoihin. Kotoa löytyy myös iPod ja hyllyllinen levyjä, mutta täytyy myöntää että Spotify on vienyt voiton molemmista jo aikoja sitten. Ostan silti kyllä edelleenkin toisinaan levyjä, mutta lenkillä kännykkä ja offline-listat ovat syrjäyttäneet iPodin ja levyvaraston.

Treenatessa mulla toimii kahdenlainen musiikki: raskas ja kevyt. Ja se on sitten joko-tai, ei koskaan sekaisin. Kotona kuuntelen musiikkia aika laidasta laitaan, mutta treenilistat on sieltä ääripäistä. Raskasta tulee kuunneltua kyllä kotonakin toisinaan, mutta tätä diskojumputusta ja radiohittien ilotulitusta ei kyllä todellakaan. Jostain syystä se jumputus kuitenkin tekee askeleesta kevyemmän ja lihaskuntokin rytmittyy biitin tahdissa paremmin, vaikka normaalisti esim. YleX- soittolistat saa lähinnä aikaan itsetuhoisia ajatuksia. Jännä. Niin, ja kuuntelen molempia listoja sekä lenkillä että lihaskuntoa tehdessä, fiiliksen mukaan.

Minun kone on jostain syystä nyt täysin yhteistyökelvoton Youtuben kanssa, joten en saa tähän linkkejä, pahoittelen. Tässä kuitenkin listoina molemmilta puolilta tämän hetken treenibiisien top 10!

Raskas:


Sonata Arctica - Paid in full
The Offspring - The kids aren't allright
My Chemical Romance - This is how I disappear
Foo Fighters - The Pretender
Muse - Time is running out
Linkin Park - The End
Nickelback - This means war
Nightwish - Storytime
Mötley Crüe - Dr. Feelgood
Sum41 - Over my head (Better off dead)


Kevyt:


Stan Walker - Loud
LMFAO - Sexy and I know it (TOTTAKAI!)
Lady Gaga - The Edge of Glory
Adam Lambert - If I had you
Basshunter - All I ever wanted
Anna Abreu - Hysteria
Flo Rida - Good feeling
Loreen - Euphoria
Kelly Clarkson - Stronger (What doesn't kill you)
Katy Perry - Firework

Että sellaista. Mainittakoon, että lempibändejäni ja -artistejani noin niinkuin normaalissa elämässä on mm. Bon Jovi, Juha Tapio, Foo Fighters, Jenni Vartiainen, Anna Puu, P!nk ja Train. Että ei, ei ole logiikan häiventäkään missään. :D Mutta sellaista se on, olen moneltakin kuullut että treenimusiikki saattaa olla tosi kaukana siitä, mitä kotistereoissa soi.

Joop. Huomenna tosiaan paluu ruotuun ja lenkille! Perjantaina me ehkä hyvällä tuurilla saadaan tyttö yön yli hoitoon ja päästään kah-des-taan mökille saunomaan ja nauttimaan pitkästä, rauhallisesta aamusta. Pidetään peukkuja sille! Ja myös sille, että perjantaina saan käytyä ennen lähtöä lenkillä ja syömiset pysyvät kohtuudessa. Herkkuja ei kyllä tämä viikko enää kaipaisi, kyllä nuo suklaat riittivät vaikken mahdottomia syönytkään. Katsellaan. Jospa sallisin silti itselleni yhden saunasiiderin. Somersby mmm.

Se tästä, nyt lähden nukkumaan. Päätin aamulla siinä sängyn reunalla torkkuessa, että tänään menen viimeistään kymmeneltä nukkumaan. No kello näyttää 22:51 ja mulla on hiusväri vielä päässä... että joo. Palaillaan!

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä samalta, kuin omat treenisoittolistani! Muutaman vinkin kutienkin sain, jotka heti siirtyi koneelta soittimelle ja salille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuli joku uusikin biisi, uusi treenimusiikki piristää aina! :)

      Poista
  2. Mulla on Spotifyn hommaminen vielä työn alla eli biisit tulee joko mp3-soittimesta tai omasta luurista. Mp3-soitin kulki ekat lenkit mukana ja sieltä hyppäs esiin yks aivan loistavalla asenteella varustettu suomiräp-biisi. Siirsin sitten vastaavia kasan lisääkin ja nyt on viime lenkit menty melkeinpä vallan pelkällä suomiräpillä! ;D Täytyy kyllä tehdä joku uus lista pian, alan jo kaipaa jotain kunnon jytäjumputuksia ja rankempia biisejä kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomiräppiä... ugh. Johonkin päättyy minunkin musiikkisuvaitsevaisuuteni. :D No joo, ehkä jos tutustuisi oikeasti genreen niin saattaisihan sieltä helmiäkin löytyä. Toistaiseksi "tietämykseni" rajoittuu Cheekiin ja kavereihin, joten mielikuva ei todella ole paras mahdollinen.

      Spotify on kyllä maailman kätevin! En tajua miten olen koskaan pärjännyt ilman sitä. :D Eikä se kymppi kuussa ole ollenkaan mikään mahdoton, kun mullakin se menee suoraveloituksena, niin ei edes kirpaise yhtään. Ja miettii mitä kaikkea sillä saa, niin vielä vähemmän ahistaa vaikka rahatilanne noin muutoin ei olekaan paras mahdollinen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)