Sivut

perjantai 31. elokuuta 2012

Perjantaiaamun mietteitä

Kuva
Ei tämä ruokavalio ole minua varten - kyllä sen huomaa jo nyt. Punnitseminen, mittaaminen ja muu älytön natseilu ahdistaa ihan liikaa. Tiedättekö, kun piirretyissä olkapäillä on enkeli ja piru. Mulla toisella olkapäällä istuu ortoreksiapeikko, joka hykertelee tyytyväisenä kun olen pitkästä aikaa ruvennut mittaamaan, suunnittelemaan ja laskemaan mitä syön. Toisella olkapäällä istuu järki, joka kiljuu että lopeta nyt hyvä ihminen tuo pelleily nyt kun vielä voit.

Olen hyvin kahden vaiheilla. Toisaalta haluaisin lopettaa koko leikin tähän ja ruveta tarkkailemaan kaloreita ja syömisiä paremmin Kiloklubin kanssa. Tiedän, että se on paitsi järkevämpää, myös helpompaa, rennompaa ja vapaampaa, koska ruokarajoituksia sinällään ei ole. Mutta tiedän myös, että se on hitaampaa. En voi kieltää, etteikö tämän kesän jälkeen kiinnostaisi pudottaa painoa kahdessa kuukaudessa yli kymmenen kiloa. En voi kieltää, ettenkö vähän hymyillyt itsekseni kun vaaka näytti aamulla 97,3 (olkoonkin mitä tahansa turvotuksia, nesteitä tai kevyemmät pikkarit - hyvä mieli siitä tuli). Haloo, olen pudottanut kolmessa kuukaudessa kilon, tottakai haluan nähdä tuloksia, sama se millä keinoin.

Ja tämä on juuri se vaarallinen ajattelutapa. Pian huomaan juoksevani väkisin, en siksi että se on kivaa ja siitä tulee hyvä mieli. Pian huomaan miettiväni combatissa (en ole kertonutkaan, pääsen ryhmäliikuntatunneille!!) vain ja ainoastaan sitä, että montakohan kaloria tässä palaa ja voinkohan syödä ylimääräisen leivän tämän jälkeen. Pian huomaan miettiväni pitkän päivän jälkeen sohvalla, että en voi jäädä tähän, koska pidin yhden vapaapäivän jo eilen. Sanomattakin varmaan selvää, että sitä elämää en itselleni halua. En nyt, en koskaan, en mistään syystä.

Kuva
Minun toinen päätavoitteeni painonpudotuksen ohella on ollut koko ajan se hyvä olo. Tottakai halusin laihtua alusta saakka, mutta esimerkiksi nyt kesällä olen voinut paremmin kuin koskaan. Olen syönyt järkevästi, liikkunut paljon, herkutellut sillointällöin kohtuudella ja leiponut kun tekee mieli. Olen viettänyt monta ihanaa grillihetkeä ja olen oppinut laittamaan terveellistä, järkevää ja hyvää ruokaa. Olen saanut miehenkin syömään kasviksia ja hänenkin vatsavaivansa ovat vähentyneet ainakin puoleen. Olen nauttinut juoksulenkeistä, nauttinut kävelystä, nauttinut tanssista, nauttinut siitä kun tulee hiki ja tuntuu ettei jaksa enää yhtään mutta jaksaa silti. Siitä minä tahtoisin pitää kiinni.

Kuva
Silti, silti mietin, että eikö sekin olisi vielä mahtavampaa hoikkana. Että kyllä minä nyt muutaman kuukauden kestän tiukempaa kuria ja herkkulakkoa ja rajoituksia ja punnitsemista ja kaikkea sitä, kun sitten voin jatkaa tuota kivaa elämää. Eihän laihduttamisen kuulu olla kivaa - laihduttaessa kuuluukin vähän kituutella nälkää ja sen kuuluu tuntua pakolta. Minun on valittava. Joko nyt tsemppaan, kituuttelen ja laihdun, tai sitten olen iloinen läski. Niin se vain on. En minä laihdu sillä, että muokkaan elämäntapoja vähän, kyllä se on jo nähty. Mutta milloin menee yli? Meneekö yli silloin, kun punnitsee tomaatit ja paprikat? Vai silloin, kun aamulla ei millään tahtoisi syödä mehukeittoa vaan esim. mansikoita, mutta syö silti mehukeittoa koska dieetissä lukee niin?

Jatkan tätä dieettiä nyt päivän kerrallaan. Jos vielä toisen kerran saan samanlaisen itkukohtauksen kuin eilen, lopetan samantien ja siirryn Kiloklubiin. Luulen, että 1500kcal/päivä riittäisi ihan hyvin rajaksi eikä tällaista 1000-1200kcal tahtia tarvitse oikeasti ylläpitää.

Sellainen ajatusvirta tähän aamuun. Join kahvin juuri loppuun, joten alan pikkuhiljaa valua aamulenkille. Ensin mietin juoksua, mutta tajusin etten taida jaksaa. Jalat ja pää painavat tonnin vähintään, väsyttää ja on vähän huono olo. Hemmetin mehukeitto. No jos kävelisin vähän.

torstai 30. elokuuta 2012

Nyt on kuulkaa luovuttaminen lähellä. Todella lähellä. Lähempänä kuin koskaan.

Söin juuri iltapalan. Päätä särkee ja on edelleen nälkä. Itkin, kun mies söi jäätelön. Itkin, kun punnitsin raejuustoa. Itkin, kun näin paahtoleipäpussin ja eiliseltä jääneet cocktail-piirakat. Itkin, kun halusin niin hirveästi syödä suunnilleen mitä tahansa muuta kuin raejuustoa, rahkaa tai mehukeittoa. Itkin, kun tajusin etten vain jaksa liikkua. Itkin, kun tajusin että olen ollut koko päivän ihan hirveä ja itkin, kun sanoin jo kaverillekin pahasti kiukuspäissäni. Itken, kun kirjoitan tätä.

Minä en halua olla tällainen.

Mutta minä en halua olla lihavakaan. Minä en jaksa, en jaksa näitä kiloja. En jaksa hävetä tätä kroppaa, en jaksa poistaa itsestäni otettuja valokuvia. En jaksa shoppailla isojen tyttöjen puolella, en jaksa noita samoja vaatteita vuodesta toiseen. En jaksa enää vit.. hauskoja vitsejä painostani, en jaksa sitä olettamusta että olen joka päivä grillillä juokseva teiniäiti joka lihottaa lapsensakin.

Tämä on niin perseestä. Ei riitä sanat.

Ekan päivän tunnelmia

Päätä särkee.

On nälkä.

Siinäpä se tiivistettynä. Ei juuri naurata. Ehkä tämä helpottaa, mutta täytyy kyllä sanoa että jos vielä viikon päästä ottaa näin paljon kupoliin niin jätän tämän leikin siihen. Ihan oikeasti, mä olen ollut tänään täysin kestämätön. Mulla on nälkä ja päätä särkee, joten olen kiukkuinen. Mulla ärsyttää punnita ruokia, ärsyttää kun mehukeitto maistuu ihan sukkamehulta (no mehu ku mehu), ärsyttää kun mies syö jäätelöä, ärsyttää kun söin tortillan ilman tortillaa ja kastiketta ja fetajuustoa, ärsyttää kun on nälkä. Argh.

Tietty myös erinäiset hormonit aiheuttavat myös osansa tästä vihaan koko maailmaa- olosta, mutta ei käy kieltäminen, että houkuttaisi aika todella paljon hakea pizza. Iso pizza.

Sinnillä. Jos maanantaina vielä on näin paskaa, niin lopetan. Siihen asti jaksan.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Go Fat Go!

Kuva
Joop, kokeillaan sitten. Katsotaan mitä tästä tulee. Kokeilen ensin neljä viikkoa, sitten katson miten menee. Eipä se ota jos ei annakaan... aika tiukasti aion ruokavaliota noudattaa, tosin annoksia en rupea punnitsemaan/mittaamaan vaan katson silmämääräisesti. Samoin tuo "kala tonnikalaa vedessä" ei todellakaan tule pitämään mun ruokavaliossa paikkaansa, tonnikalaa kun en suuhuni laita kuin pakon edessä (enkä kyllä sittenkään). Nautaakaan meillä ei syödä käytännössä koskaan, vaan liha on sitten poroa, hirveä ja satunnaisesti possua. Mutta siis noin muuten aion pysyä ruodussa, tarkoittaa siis myös herkkulakkoa koko neljäksi viikoksi.

Aamiainen
  •  45 g kaurahiutale
  • 100 g raejuusto, rasvaton
  • 1,5 dl mehukeitto, sokeroimaton
  • + Omega 3 2 kpl
Lounas
  • 100 g kana / 100 g naudanliha / 100 g kala
  • 1 kpl kananmunanvalkuainen / 25 g raejuusto, rasvaton
  • 200 g vihanneksia vapaa valintaisesti
  • 5 g oliiviöljy
Välipala
  • maitorahka 250 g
  • 100 g pakastemarjoja
  • tai 1 kpl Pro-Fx lo-carp bar -proteiinipatukka / 40g Fast Dietmix
Päivällinen
  • 100 g kana / 100 g naudanliha / 100 g kala
  • 40 g riisi / 40 g pasta / 170 g peruna
  • 200 g vihanneksia vapaa valintaisesti
  • 5 g oliiviöljy
Iltapala
  • 250 g maitorahka / 150 g raejuusto, rasvaton
  • 1 dl mehukeitto, sokeroimaton
  • 10 g vehnäleseitä
  • Omega 3 2kpl
  • Palautusjuoma (heti välittömästi treenin jälkeen, vain treenipäivinä)
  • 40 g Fast Dietmix (kovaa treenaavat voivat käyttää tuhdimpaa palautusjuomaa esim. Fast Reco 2)
Yleistä
  • Kala tonnikalaa vedessä.
  • Pyri juomaan vettä tasaisesti koko päivän ajan - minimissään 3 litraa. Aamulla heti herättyäsi juo tyhjään vatsaan vähintään 0,3 litraa vettä.
  • Painot tarkoittavat raakapainoja, eli siis puntaroidaan ennen keittämistä tai paistamista.
  • Ateriaväli minimissään 2 h ja maksimissaan 4h. Tämä on erittäin tärkeätä!
  • Jos jokin ateria jää väliin jostain syystä, korvaa se Fast Dietmix 40 g drinkillä tai Pro-Fx proteiinipatukalla.
  • Käytä mausteita runsaasti ja varsinkin tulisia mausteita on hyvä käyttää niiden termogeenisen vaikutuksen takia. Samoin käytä suolaa ruoissa, koska natrium on erittäin tärkeä koko prosessissa! HUOM! Lisätyn suolan määrä 2-3 g/pv.
  • Makeutusjauhetta voi käyttää.
Niin joo, ravintolisien ja ateriankorvaajien kanssa en rupea pelleilemään. Mehukeittoakin ostin, mutta jätin ne kaikkein järkyttävimmät aspartamiimikauhedet kauppaan ja ostin Arla Ingmanin keittoa. Siinäkään ei ole lisättyä sokeria, mutta maut ovat kuitenkin sitä itseään eikä niitä siis ole korvattu ydinjätteillä.

Huomenna on paras päivä aloittaa. Sen kunniaksi söin en-kehtaa-edes-kertoa-montako cocktail-piirakkaa, ja nyt taidan valahtaa sohvanpohjalle jäätelön ja Suurimman pudottajan seuraan. Sepä onkin sitten viimeinen jäätelö neljään viikkoon. 

Wish me luck!

Huoh

Kiikuttiin eilen tunturiin. Kyllä, tunturiin. (Tulipa samalla sitten esille että asutaan jossain päin pohjoista.) Kävelyä tuli sellaiset 4-5km suuntaansa ja aikaa meni yhteensä 2,5 tuntia. Rinne oli varsinkin loppuvaiheessa ihan tolkuttoman jyrkkä, melkein sai käsillä ottaa tukea maasta että pääsi ylös. Ja se ylösmeno nyt vielä, mutta se alastulo... huh. No hengissä selvittiin ja mustikoitakin saatiin. Mulla oli lisäpainona selässä vielä reilu seitsemän kiloa nukkuvaa lasta, joten ihan kivastihan siinä hiki tuli ja syke nousi.

Ylösmeno oli aivan täyttä tuskaa suoraan sanottuna. Puolivälissä purskahdin itkuun - minä olin aivan hengästynyt ja hikinen jo silloin, mies (joka ei urheile koskaan, siis ikinä!) painoi menemään ilman mitään merkkiä hengästymisestä. Miksi minä tuhlaan aikaani lenkkipolulla ja olohuoneessa, kun siitä ei ihan oikeasti ole mitään hyötyä?! Minä halusin pudottaa painoa ja nostaa kuntoa juuri siksi, että jaksaisin noin vain lähteä kiikkumaan tunturiin tai kävelemään keskelle ei-mitään. Ja tadaa, loppuvaiheessa ihan oikeasti jo melkein itkin sitäkin, etten enää jaksanut.

Tämä on niin perseestä, niin perseestä. Minä olisin voinut nauttia hiljaisuudesta, tähyillä mustikoita, kiikkua kaikessa rauhassa ylös ja nauttia siitä että jaksoin sinne saakka. Sen sijaan minä itkin puolet matkasta, olin ylöstullessa huonolla mielellä ja mietin, että olispa sykemittari niin näkis paljonko tässä poltti kaloreita. Kahvitauolla mies söi pekonia ja keksiä ja minä järsin jotain saakelin kuivaa ruisleipää ja mustikoita ja olin edelleen pahalla tuulella.

En minä halua olla tällainen! En halua!

Lueskelin äsken Go Fat Go- ruokavaliota. Harkitsen sitä vakavasti. Ahdistaa ihan hirveästi ajatuskin noin tarkasta ruokavaliosta, mutta tuntuu ettei ole vaihtoehtoja. Ahdistaa ajatus herkkulakosta, ahdistaa jo valmiiksi kaikki se selittely jota joutuisin kuitenkin harrastamaan kun kaverit ihmettelis miksi en ota sitä yhtä keksiä. Ärsyttää rasvattomat raejuustot ja maitorahkat ja kaikki se rasvaton, lisäaineilla kyllästetty paska. Ahdistaa ylipäätään syömisten kyttääminen.

Samalla kuitenkin mietin, että jos tämä todella laihduttaa, niin ehkä minä kestän. Jos minä ihan oikeasti laihdun syömällä superpalloja ja liikkumalla kuin hullu (ja pyörtyilemällä ja nälkäkiukkuamalla), niin ehkä se sitten menee.

Nyt vaan siis pitää punnita, että ahdistaako mua enemmän ylipaino ja oma kroppa vai se, että joutuisin syömään jotakuinkin kaikkea sitä mistä en tykkää yhtään ja kituuttelemaan jollain 1000-1200kcal/päivä.

tiistai 28. elokuuta 2012

Hei hei hyvä fiilis ja tervetuloa natsimeininki

Kävin tauon jälkeen juoksemassa. Lenkki oli huikaisevan pitkä, 3,5km/30min ja juoksin siitä 20 minuuttia. Ensin oli ihan ok fiilis, sitten kaveri kertoi käyneensä kahden kuukauden tauon - siis ihan totaalisen tauon, minähän olen kuitenkin tanssinut ja joogannut - jälkeen juoksemassa ja juosseensa 4,5km puoleen tuntiin. Illalla käytiin äidin ja isän luona, ja äiti pyysi kahvakuulansa takaisin kun et sä sillä näköjään mitään tee. Aamulla vaaka näytti komeat lukemat 97,9.

Ihan oikeasti nyt, miksi minä teen tätä?

Tää on taas näitä aallonpohjia. Tuntuu että kaikki työ on ollut ja tulee olemaan turhaa. Tällä huikealla 1kg/3kk vauhdilla olen tavoitepainossani seitsemän vuoden päästä. Se on aika hemmetin pitkä aika. En minä odottanutkaan että kiloja tippuisi kuin Suurimmassa pudottajassa (vaikka rehellisesti sanottuna ei haittaisi sellainenkaan vauhti pätkääkään), mutta tämä tuntuu oikeasti jo kohtuuttomalta. Seitsemän vuotta. Olisin timmissä kunnossa kun tyttö menee toiselle luokalle, olettaen tietysti ettei väliin mahdu esim. toista lasta.

En tiedä mitä teen. Ehkä alan laihdutuskuurille, kun tämä elämäntaparemontti ei näköjään toimi. Karkkilakko ja kalorilaskurit kehiin niin eiköhän tämä tästä. Kaikkialla aina toitotetaan, että pienillä muutoksilla ne kilot lähtee, ei kannata stressata. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta vitut ne mihinkään lähde.

Ei kai siinä muuta kuin tervetuloa elämääni ruokapäiväkirjat, kalorilaskurit, kiloklubit, karkkilakko ja muu yleinen natsimeininki. Ei haluttais, mutta ei kyllä haluta enää jumittaakaan.

lauantai 25. elokuuta 2012

Mä oon täällä taas!

Kuva
Heippa vaan, toivottavasti ette ole unohtaneet minua vielä!

Pari viimeistä viikkoa ovat menneet vaihtelevasti. Olin kipeä vielä viime viikollakin, ja urheilut jäivät kävelylenkkeihin sekä tanssimiseen (se toinen tullut Pump it up!- DVD oli aivan huippu!). Tämä kulunut viikko taas hurahti kesälomareissulla, jonka aikana jotenkin jännittävästi urheilut jäivät edelleen vähälle. HeiaHeiaankaan en ole merkinnyt mitään parin viikon takaisen aerobicin jälkeen.

Syömisten suhteen on kuitenkin mennyt kohtuullisesti. Kaveri oli täällä viikko sitten ja syöpöttelyksihän se meni, mutta noin muuten olen onnistunut oikein hyvin. Reissussa pysähdyttiin kyllä aakkosasemilla niiden helppouden ja lapsimyönteisyyden vuoksi - pakko myöntää; jos valittavana on sinänsä ihan kiva pikkukahvila olemattomalla hoitohuoneella sekä syöttötuolit, ruokalaput, lastenastiat ja pienimmillekin sopivaa ruokaa tarjoava, tilavalla ja erittäin siistillä lastenhoitohuoneella varustettu huoltoasema, valitsemme jälkimmäisen - mutta yksiäkään ranskiksia en kitaani vetäissyt. (Pizzan kylläkin, mutta oli muuten ihan törkeän hyvä pizza. Jos liikutte Kolin seuduilla, niin Kolin portilla kannattaa pysähtyä pizzan verran!) Muutenkin reissusyömiset olivat kohdillaan, autoon ei ostettu kuin yksi karkkipussi koko aikana ja jäätelötkin ostettiin vasta viimeisellä pysähdyksellä ennen kotia.

Nyt flunssa on kuitenkin viimein jäänyt taakse ja on aika palata ruotuun myös liikkumisten ja blogin suhteen. Aloitin ruotuun palaamisen tunnin ja vartin reippaalla kävelylenkillä rattaiden ja koiran kanssa, ja illalla ajattelin kokeilla juoksua pitkästä aikaa. Jos vaikka kävisin viiden kilometrin lenkin ja juoksisin puolet. Tai edes kaksi kilometriä, sekin olisi jo ihan hyvä. Juoksuohjelman noudattaminen taitaa jäädä, ja otankin vain tavoitteeksi juosta sen kympin ennen talvea. Kyllä minä onnistun, onhan tässä vielä ainakin pari kuukautta aikaa.

Sellaista siis tänne. Mitäs teille kuuluu? :)

Ai niin, yksi juttu vielä. Ostin reissusta farkut. Otin sovituskoppiin oman kokoni eli 48 vain huomatakseni, että ne olivat isot. Siis ei mitenkään vähän löysät, vaan oikeasti liian isot. Meinasin hypätä kattoon siitä riemusta! En edes muista koska olisin viimeksi kokeillut sovituskopissa jotain liian isoa!! Ostin sitten kokoa pienemmät, ja 44 koon housutkin olisivat varmaan menneet kiinni, mutta ihan hulluttelemaan en uskaltanut ruveta. Niin, ja paitaa ostaessa nappasin totutusti XL:n. No sekin oli liian iso! Mutta otin sen silti, koska tarvitsin automatkalle jotain pehmeää ja reilua päälle. Minä kutistun!

maanantai 13. elokuuta 2012

Miinusta vaa'alla, viimeinkin

Kuva
Punnitusaamu, ja vaaka näytti 97kg! Eli paino nousi hieman perjantaista, muttei kuitenkaan sinne 98 asti. Kolmessa viikossa on tipahtanut siis kilo! Melkein voisin harkita sellaista, että jatkossakin kävisin vain kerran kahdessa viikossa vaa'alla. Nämä kolme viikkoa ilman vaakaa ovat nimittäin oikeasti olleet vapauttavia. Joo, niin minä taidankin tehdä.

Viime viikon liikunnat on, eh, mielenkiintoiset:

Ma-Ke: Partioleiri
To-Pe: Sairaspäivä
La: "Tanssi" eli aerobic 25min
Su: Kävely 1h

Yht. 1h 25min. :D

Mutta hyvä mieli on. Nuhaa on edelleen ja eilinen kävely otti oikeasti sen verran koville, että juoksemaan en tänäänkään vielä lähde. Haluan nyt parantua kunnolla eikä taudin pitkittäminen kiinnosta ollenkaan. Tämän päivän liikunnaksi saa siis riittää jooga ja kävely. Tavoitteena on päästä loppuviikosta juoksemaan, ehkä ensin pari-kolme kilometriä ja sitten ensi viikon alussa taas viisi.

Juoksuohjelman jatkoa olen nyt miettinyt, enkä tiedä vielä jatkanko ollenkaan loppuun saakka vai pidentelenkö omin päin lenkkejä niin, että ennen talvikautta jaksaisin sen kympin. Syksyllä on nimittäin niin älyttömästi kaikkea, että ohjelman tarkka seuraaminen voi olla tosi haastavaa. Pitää vielä miettiä, voihan sitä ohjelmaa jotenkin soveltaa varmaan... no pitää katsoa.

Nyt mun pitää alkaa siivoamaan ja pyykkäämään, lusmuiltiin viikonloppu aika tehokkaasti ja sen kyllä huomaa. Tytön kanssa nukuttiin aamullakin puoli yhteentoista, hups. Mutta palaillaan!

lauantai 11. elokuuta 2012

Pettymys

No blaah! Avasin into piukassa sen Pump it up!- DVDn ja odotin että pääsisin tanssimaan. Ajattelin että siinä kivasti tulee hiki ja on vaikka hauskaakin samalla. Pieleen meni. Hyvin pieleen.

Alkulämmittely oli vielä ihan kohtuulupaava, ajattelin että ehkä tää nyt on vähän, eh, pornahtava, mutta ei tää nyt haittaa. Burn it up- osio oli jo aika vaivaannuttava, ei se eronnut oikein "jaksaa jaksaa, ou jeeh!"-aerobicista mitenkään muuten kuin siten, että tanssijoilla oli vähemmän vaatteita päällä ja musiikki oli vielä huonompaa. Lisäksi samoja liikkeitä toistettiin tosi pitkään, se oli tylsää ja puuduttavaa. No sitten tuli se eniten odottamani Dance it up- osio, ja kesken piti jättää. Käytännössä kauhu-aerobicia, mutta vähemmillä vaatteilla ja vielä ärsyttävämmällä ohjaajalla. Ihan hirveää. Ei se mitään tanssia ollut, v-askellusta, polvennostoja ja muita perusliikkeitä höystettynä päänheilutuksilla ja persauksen pyörityksellä. Vähän kuin kauhu-aerobic yhdistettynä oikein mauttomaan musiikkivideoon. Äh. Mies katsoi DVD:n tyttöjä oikein mielellään vaikkei sillä voisi vähempää kiinnostaa edes kohtuuvähäpukeiset Zumba-ohjaajat - eiköhän sekin kerro osaltaan DVD:n tasosta.

Harmittaa! Toivoin niin kovasti että tuo olisi ollut hyvä. No ehkä se toinen on parempi, se on tosin vielä matkalla. Ehkä annan tuolle vielä mahdollisuuden, tai sitten en. Blaah.

No mutta aina ei voi voittaa. Onneksi tänään postista hakemani H&M-urheiluvaatteet olivat taas kerran nappiostoksia. Jopa nämä urheiluliivit tukivat tuossa tanssissa riittävästi, vaikka hyppyjäkin jumpassa oli. Juoksuun en näitä laittaisi, mutta varmasti ovat hyvät kävelyssä, joogassa ja muussa vähän rauhallisemmassa menossa. Olen positiivisesti yllättynyt, kun ei nää mun rinnat varsinaisesti mitkään pienet ole vaan tukea oikeasti tarvitaan kävelyssäkin. Toppikin on tosi kiva, tarpeeksi löysä muttei kuitenkaan säkki. Minä tykkään! H&M on kyllä kerran toisensa jälkeen osoittanut urheiluvaatteidensa olevan priimaa, vaikka ketjua monesti parjataankin huonosta laadusta.

Mä painun nyt saunaan, tuo tanssiminen ei tuntunut ollenkaan pahalta joten huomenna taidan uskaltaa tehdä jo kunnon treenin, varmaan Jillian Michaelsin tahtiin. Juoksemaan lähden taas maanantaina.

Jou!

Kuva
Kävin ihan huvikseni aamulla vaa'alla. Leirillä tuli syötyä ihan fiksusti, tasaisin väliajoin, ei ehkä niin paljon kasviksia kuin normaalisti mutta kuitenkin ihan terveellistä perusruokaa. Liikuntaa sen sijaan tuli runsaasti joka päivä: kävelyä, juoksua, hyppyleikkejä, iltanuotiopaikalle kiikkumista, kahlaamista (lapset meloivat), yleistä heilumista, ulkoleikkejä, kaikkea tätä klo 9-22 joka päivä maanantaista keskiviikkoon. Nyt olen ollut kipeänä torstaista saakka, tänään on jo kuumeeton ja ainakin vähäräkäisempi päivä. Ääni on vielä äärettömän seksikäs, mutta eiköhän sekin tästä piakkoin normalisoidu kun kurkkukaan ei ole enää kipeä.

Mutta se paino. Vaaka näytti 96,8! 96,8!! Ei hajuakaan kuinka luotettava tuo tulos on sairastamisen jälkeen, luulen että tossa reilussa kilossa on suurin osa räkää :D Mutta silti, olipa virkistävää nähdä pienempi luku viimeinkin. Saa nyt nähdä onko tuo maanantaina tuosta muuttunut. Olen kuitenkin syönyt ihan kohtuullisen normaalisti ja itseasiassa juonut limsaa litratolkulla eikä suklaatakaan ole tullut varsinaisesti välteltyä, joten ei se nyt ihan välttämättä nouse ainakaan sinne 98 asti. Kai?

No mutta, hyvillä mielin kuitenkin jatkan itseni parantelua. Jos illalla on vielä näin hyvä olo, niin voisin uskaltaa hieman tehdä jotain kevyttä. Vaikka tanssia, se tilaamani DVD saapui viimein alkuviikosta. Jos silleen maltillisesti vähän? Hauskaa huomata, että oikein kaipaa jo treeniä ja hikoilua.

Nyt jatkan uusinta addiktiotani eli Google Doodles- aitajuoksupelin hakkaamista. Vielä mä pääsen alle 12 sekunnin!!

perjantai 10. elokuuta 2012

Huh

Leiriltä palattu, oli tosi kivaa. Nyt vaan olen kuumeessa, joten tämän enempää ei päänsäryn takia voi kirjoittaa.

Palaillaan terveempänä ja toivottavasti pian!

maanantai 6. elokuuta 2012

11 kysymyksen tuplahaaste

Juu ei pitänyt enää edes vilkaista tietokoneeseen päin, mutta tässä nyt sattui sopiva väli olemaan niin... (Lue: heräsin törkeän aikaisin siivoamaan enkä jaksaisi millään siivota :D)

Eli kahdestakin suunnasta tuli haaste, Lappikselta ja Neiti K:lta.

1. Kerro 11 faktaa itsestäsi.
2. Vastaa lähettäjän 11 kysymykseen.
3. Valitse 11 ihmistä ja esitä heille 11 kysymystä.
Kerro ihmisille, että heidät on haastettu. Haastetta et voi lähettää takaisin!

Ensin ne 11 faktaa!

1. En tykkää siivoamisesta. Yhtään. Keittiötä siivoan ihan mielelläni, ja se onkin ainoa paikka tästä huushollista joka on melkein aina siisti. (Paitsi nyt.) Olohuone ja makkari ovat jatkuvan kaaoksen vallassa. Ei uskoisi kodin perusteella että olen tietyissä asioissa melkoinen kontrollifriikki.

2. Rakastan listoja! Kirjoitan suunnilleen jokaisesta asiasta listan. Tällä hetkellä toteutusta odottelee siivouslista ja viime hetken leirivalmistelulista sekä pakkauslista. Ikuisuusprojektilista on koko ajan työn alla. Esim. tytön huoneessa on uusi kirjahylly, joten olkkarin kirjahyllystä pitäisi siirtää tytön kirjat pois. (Tytön kirjahylly kasattiin kesäkuussa.)

3. Tykkään hirveästi neuloa ja virkata, ja aion myös opetella ompelemaan. Työn alla nyt on tytön sukat ja tyynynpäällinen, molemmat siis neuloen. Leirin jälkeen suuntaan kauppaan katsastamaan syksyn uutuuslangat.

4. Olen aktiivipartiolainen. Partiourani kesti ensin 7,5v ja nyt sitten tammikuussa pääsin takaisin toimintaan. Olen lippukunnan hallituksen jäsen ja mulla on oma sudenpentulauma. Partio on mulle ihan hirveän rakas harrastus, ja muutaman tunnin päästä suuntaammekin koko perheellä kohti kesäleiriä.

5. Nukun sängyssä aina seinän puolella. Aina.

6. Haluan pysytellä niin anonyymina kuin mahdollista, joten en halua paljastaa blogissa asuinpaikkaamme. Se on välillä yllättävän vaikeaa.

7. Mulla on ortoreksiatausta, sairastin lukiossa. Diagnoosia tai ammattiapua en koskaan saanut, mutta olen pärjännyt itseksenikin aika hyvin. Mitä nyt lihoin 30kg :D Mutta siis noin niinkuin pään kannalta.

8. En katso juurikaan telkkaria enkä myöskään elokuvia. Telkkarista katson vain Suurinta pudottajaa ja joitain muita reality-sarjoja, mutta mitään ns. oikeita sarjoja en ole seurannut aikoihin. Elokuvissa en ole käynyt vuosiin, oikeasti. Ei vain kiinnosta.

9. Mulla on aina kaikkeen mielipide. Lukioiässä koin myös hyvin suurta tarvetta sanoa sen mielipiteen ääneen, nykyään pauhaan lähinnä miehelle (jota kiinnostaa, voin kertoa). Maailmaan on myös tullut paljon harmaan sävyjä siinä missä juurikin teini-iässä kaikki oli joko mustaa tai valkoista.

10. Olen silti edelleen mitä suurimmissa määrin kaikki tai ei mitään- ihminen. Jos rupean johonkin, niin sitten kans rupean. Ei mitään hissutteluja mihinkään suuntaan.

11. Olen myös innostuja. Kiljun, keuhkoan, selitän, hypin ja pompin. Minun suustani ei kuulu coolia "ai, kiva juttu"-lausahdusta.

Sitten ne kysymykset, ensin Lappis.

- Milloin aloitit bloggaajana ja miksi?
No mitäs tästä nyt on, 8 viikkoa. Aloitin, koska halusin jakaa innostustani projektin suhteen.

- Mikä sinusta piti tulla isona, kun olit pieni?
Noin miljoona asiaa poliisista opettajaan ja eläinlääkäristä apteekkariin :D Mutta laulaja oli se suurin haave. Jossain vaiheessa tajusin, ettei musta tule suurten lavojen tähteä ja päätin alkaa opettajaksi. No ei tullut opettajaakaan!

- Miksi?
Koska rakastin (ja rakastan edelleen!) laulamista hyvin palavasti. Opettaja tuntui vielä lukion alussakin potentiaaliselta ammatinvalinnalta, en kyllä muista enää että minkä takia.

- Jokin asia, jonka olet oppinut elämässä viimeisen päälle ns. kantapään kautta?
Vauvanhoito ja äitiys, ehdottomasti. Ei ole olemassakaan sellaista ihmistä, joka olisi ennen lasta "valmis äidiksi".

- Kappale, jolla on sinulle henkilökohtainen merkitys (pelkkä biisin nimi riittää)?
Irina - Jälki.

- 5 asiaa, jotka ostat joka kauppareissulla?
Maito, kurkku, Tutteli, marjasose ja jonkin sortin muita rehuja.

- 3 asiaa joita ilman et voisi elää?
Aamukahvi, suklaa ja ulkoilu. Tietty myös perusvastaukset musiikki, perhe, ystävät.


- Mieluisimmat asiat sinulle bloggaamisessa?
Kommentit!


- Jos saisit vapaasti valita eikä raha olisi este, seuraava lomakohteesi?
Pitkään olen ja ollaan miehen kanssa haaveiltu Australiasta ja Uudesta Seelannista, mutta esteenä on juurikin raha, joten vastaan sen. Tosin sille reissulle lähdettäisiin ilman tyttöä eli parin-kolmen vuoden päästä. Mutta silti!

- Se fyysinen osa kropassasi, josta tykkäät kaikista eniten?
Jaa. :D Lasketaanko silmät? No jos ei lasketa niin mun pohkeet on kans ihan kivat. Ne on jo selvästi lihaksikkaat juoksun ansiosta.


- Ja persoonallisuudenpiirteesi, josta olet kaikista ylpein?
Ehdottomasti innostuminen! Aikuiset ihmiset innostuvat aivan liian vähän ja aivan liian hillitysti. Kunnon innostuminen tekisi jokaiselle hyvää.

Ja sitten Neiti K:n kysymykset vielä!

- Jos sinun pitäisi luopua jostain jota teet päivittäin, niin mikä se olisi?
Voisin luopua mielihyvin siitä, että nalkutan miehelle välillä aivan turhista asioista. Tätä tapahtuu lähinnä nälkäisenä ja väsyneenä, joita molempia olen aamuisin ja joskus ennen päivällistäkin.

- Onko sinulla selkeät tulevaisuuden suunnitelmat?
No melko selkeät joo, työelämässä on ehkä vähän hämärää edessä, mutta sielläkin on sitten suunnitelma B joka kyllä on kirkas.

- Mikä on suurin pelkosi liittyen painonpudotukseen?
Se, että joskus tulevaisuudessa lihon uudestaan. Olen minä jojoillut ennenkin.

- Jos voisi laihtua syömällä suklaata, mutta olo olisi raskas sen takia, niin haluaisitko silti kokeilla suklaadieettiä?
En! Suklaa on nautinto, ei sitä syödä levykaupalla kerralla (eipä... no ei enää).

- Suurin motivaattorisi?
Lapsi ja tulevaisuudessa lapset, terveys, ulkonäkö. Siinä järjestyksessä.

- Mitä tapahtuu laihdutuksen jälkeen? Suunnitelmasi?
No mähän olen hakemassa niitä elämäntapoja, niin elämä jatkuu sitten toivottavasti hyvin samanlaisena. Jos jotain konkreettista mainitaan niin varmaan jossain vaiheessa alan käydä enemmän ihan puntilla, jotta saan ison haban ja hyvän perseen.

- Mikä on mielestäsi kehosi paras ja huonoin kohta?
Paras edelleen ne pohkeet, huonoimman tittelin vie ehdottomasti vatsa.

- Lempi(laihdutus)ruokasi?
Syön painonpudotuksen aikana ihan samaa ruokaa kuin muulloinkin, joten laihdutusruoka lemppariruokani ei ole. Sen yhden lempiruoan nimeäminen onkin sitten astetta vaikeampaa, maailma on täynnä hyviä ruokia! (Tässä välissä pohdin varmaan viisi minuuttia.) En suostu vastaamaan.

- Kuinka tärkeää läheisten tuki on sinulle tässä projektissa?
Tärkeäähän se on, tosin lähinnä ns. käytännön tuki, koska kyllä motivaatio lähtee ihan omien korvien välistä.

- Pyritkö kannustamaan muita ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan (painonpudotus/kuntoilu)?
Mies syö sitä mitä minä laitan ruoaksi (ja nyt kaikki tasa-arvointoilijat siellä jo kirjoittaa näppikset sauhuten että mitä paskaaargh!!1), joten senkin ruokailuun on tullut lisää kasviksia! Muutoin en oikeastaan, ei kuulu mulle. Plus ne mun rakkaimmat ihmiset kyllä elää jo fiksusti, joten ei olisi tarvettakaan. Äidille yritän aina välillä sanoa, mutta se vaan suuttuu joten aika harvaan on nekin kerrat jääneet.

- Mikä on suurin muutos jonka olet huomannut itsessäsi?

Pääkoppa voi paljon paremmin lisääntyneen liikunnan ansiosta! Arvasin kyllä että liikunta vaikuttaa siihenkin, mutten ihan arvannut että näinkin paljon.

Anteeksi, olen ihan tylsä enkä haasta ketään koska en ehdi keksiä kysymyksiä. Sitäpaitsi niistä tulis ihan huonoja kun kello nyt kuitenkin on vasta seittemän :D Joten tällä kertaa jää. Minä alan nyt siivoamaan ja pakkaamaan ja katsomaan mitä kaikkea olen unohtanut, sit jos herättelisi miehen ja vierashuoneessa nukkuvan siskon (uskoisin että neiti Minulle Puuroa Nyt Heti herää kyllä ihan itsekseenkin), pakkaisi koko sakin autoon ja suuntaisi kaupan kautta leirille! Hyvää viikkoa kaikille, palaillaan joskus :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Reissussa syömisen vaikeus

Kuva
Lähdimme eilen aika nopealla päätöksellä "naapurikaupunkiin" kesätapahtumaan. (Lainausmerkit siksi, että tämä ei kyllä mikään kaupunki ole eikä se naapurikaan.) Ennen lähtöä söimme vain aamiaisen - paitsi neiti söi lounaankin - joten nälkähän siellä aika nopeasti tuli. Tapahtuman ruokapuoli koostui todella yllättäen grillimakkarasta, jäätelöstä ja kahvipullasta, nesteytyksestä huolehdittiin hieman monipuolisemmin. Nesteytystarjontaan emme tutustuneet limpparipulloa enempää, mutta grillimakkarat söimme siirtääksemme pahimman nälän.

Kerroinkin jo, ettei kohdepaikkakunta ole varsinaisesti kaupunki. Ei liene siis yllätys, että ruokapaikat käsittivät käytännössä kaksi kebab-paikkaa, yhden pizzerian, hotellin ravintolan, lähiräkälän sekä kolme huoltoasemaa. Päädyimme yhdelle huoltoasemalle, koska emme halua tutustuttaa tyttöä kebab-paikkojen ihmeelliseen maailmaan, budjetti ei venynyt hotellitasoiseen ruokaan (eikä sillä vaatetuksellakaan olisi kehdannut kyllä mennä) eikä se lähiräkäläkään varsinaisesti houkutellut sylivauvan kanssa. Ruokatarjonnan voikin melkein arvata. Hampurilaisketju, pari pihvivaihtoehtoa (ranskalaisilla tietenkin) sekä salaattiannos. No voin kertoa, että siinä vaiheessa kun oli seissyt kuusi ja puoli tuntia tyttöä kanniskellen, pari kananmunaa salaatinlehdellä ei ollut se ensimmäinen mieleen tuleva päivällisvaihtoehto. Otin kanakorin. (Oli muuten paras kanakori ikinä, ne palat oli oikeasti uppopaistettu siellä takahuoneessa! Ei ollut äitien tekemiä ei! Mieskin kehui paikan hampurilaista parhaimmaksi huoltoasemahampurilaiseksi ikinä.)

Pointtikin mulla oli, nimittäin se, ettei ollut tämä tapaus ainoa laatuaan. Kun lähtee (lasten kanssa) reissuun, se tarkoittaa lähes automaattisesti hampurilaisia, ABCDE-huoltoasemia ja kilokaupalla ranskalaisia. Miksi? No siksi, että vähänkin pienemmässä kaupungissa kunnollisen ruokapaikan löytäminen on oikeasti vaikeaa. Samaten tien päällä ollessa se kirkuvanoranssi korkeuksiin kohoava torni on, eh, hieman helpompi havaita kuin joku kiva kotiruokapaikka vähän syrjemmässä.

Se on väärin!

Itse henkilökohtaisesti en halua opettaa lasta siihen, että reissussa saa hamppareita ja nauravia nakkeja. En vaan halua. En halua itsekään syödä niitä iänikuisia ranskalaisia. En myöskään halua tukea sitä aakkoshuoltoasemaketjun tienvarsivaltausta. Ei ole yksi eikä kaksi oikeasti kivaa ja persoonallista taukopaikkaa, jotka ovat joutuneet väistymään oranssien liukuhihnakylttien tieltä. Joten vaihtoehtona on sitten etsiä etukäteen kivat paikat ja hengailla kiikarit silmillä autossa, josko sitten bongaisi jonkun kivan ei-massatuotanto-taukopaikan. Niitäkin kun onneksi on vielä jäljellä.

Reissussa syöminen ja liikkuminen noin muutenkin on aina yhtä tuskaa. On niin vaikeaa olla ottamatta toista kolmatta jäätelöä, kun ollaanhan sitä sentään lomalla. On niin vaikeaa jättää jälkkäri väliin, kun päästiin kerrankin tänne ihmisten ilmoille. Ja vielä vaikeampaa on lähteä vieraassa paikassa iltalenkille. Voi kai sitä lomalla höllätä ja niin edelleen. Voi vaan miettiä, olisko se loma vielä ihanampi ja kivempi kokemus, jos söisi fiksusti ja kävisi vaikka aamulenkillä eikä siten tarvitsisi valitella turvonnutta vatsaa tai kukkivaa ihoa. Onko se oikeasti sitä rentoutumista, että mättää kilotolkulla herkkuja naamaan ja makaa kuin hylje paikallaan rannalla? Vai tulisko sittenkin parempi olo jos kävis välillä vaikka uimassa ja jättäis sen triplasuklaaunelmajälkkärin väliin? 

Me lähdetään parin viikon päästä kesälomareissulle itäiseen Suomeen. Omaa asuinpaikkaamme en halua paljastaa, joten reitti ja kertyvät kilometrit jääköön salaisuudeksi, mutta päämääränpäänä on kuitenkin varmaan Joensuu. Ei olla koskaan kunnolla käyty sillä suunnalla, joten on jo aikakin! Pitänee tutkia kaikki mahdolliset keskustelufoorumit ja nettisivut, jotta löydän ne kivoimmat taukopaikat reitin varrelta. Missiona on välttää jokaikinen oranssi torni, saa nähdä onnistummeko. 

Tämän myötä blogi hiljenee ensi viikoksi, koska olen leirillä. Palaillaan siis perjantaina!

perjantai 3. elokuuta 2012

Uusi aluevaltaus

Kuva
En lähtenyt tänään tosiaan juoksemaan, mutta halusin tehdä jotakin. Zumba ei innostanut ja siinä Jillian Michaelsin jumpassa oli aika paljon hyppyjä, jotka epäilyttivät vielä tuon jumissa olevan pohkeen kanssa. Bongasin sitten Youtubesta siitä Banish Fat Boost Metabolismin rinnalta Yoga Meltdownin, ja ei kun pyörimään.

Päällimmäiset fiilikset: 1) Mah-ta-va olo!! Ihanaa! Olen venytellyt, lihakset on lämpimät ja takana on tehokas treeni, rakastan tätä! 2) Ei hyvää päivää mä olen jäykkä :D

Siis tuo oli ihan huippua! Tykkäsin aivan älyttömästi. En ole koskaan joogannut, joten asentojen kanssa oli hieman hakemista, mutta siis voi vitsi. Ihan mielettömän intensiivistä treeniä. Sanoinko jo, että olen myyty! Tätä täytyy tehdä paljon useamminkin! Eikä vähiten siksi, että tosiaan olen aivan hävyttömän jäykkä. Järkyttävää. Miten se säännöllinen kehonhuolto ja venyttely voikin olla näin uskomattoman ylivoimaista...

Muutoin tänne kuuluu oikein hyvää. Syömiset rullaa, liikunta tuntuu kivalta, fiilis on rento ja hyvä. :)

Ensimmäinen vamma

Kuva
Lähdin eilen lenkille. Tai siis tein lähtöä lenkille. Minun piti juosta 20min treeni 5x1min spurteilla jo keskiviikkona, mutten ehtinyt, joten se siirtyi eiliselle. Minua väsytti, kiinnostus oli nolla, halusin vain hautautua nojatuoliin katsomaan olympialaisia siihen saakka että olisi edes jotenkuten säädyllinen nukkumaanmenoaika. Sinnittelin. Puin lenkkivaatteet päälle, otin puhelimen. Akku loppu. Pyysin veljen soitinta lainaan. Ei löytynyt. Kaivoin oman iPodin. Akku loppu. Laitoin puhelimen lataukseen, alkoi sataa vettä. Nauroin, että nyt koko maailmankaikkeus huutaa että älä mene, katoppa vaan niin joku paikka menee rikki tai jään auton alle tai jotakin. Odotin reilut puoli tuntia puhelinta, melkein nukahdin nojatuoliin. Lähdin. 

Juoksin ensimmäisen spurtin, meni hyvin. Toisen, pohjetta vähän vihloi, mutta loppui heti spurtin jälkeen. Kolmannen, vihloi kovemmin, mutta taas loppui. Ajattelin että jätän viidennen väliin jos neljäs tekee yhtään kipeämpää. Neljännen spurtin puolivälissä kramppasi. Niin etten voinut ottaa enää askeltakaan. Soitin miehelle, että tuletko hakemaan. Väänsin itkua kivusta. Veli vain naureskeli, oli kuulemma ironian huippu. Minua ei naurattanut yhtään, vaikka kieltämättä hän oli oikeassa. Pakkoko se oli lähteä, vaikka tiesin että väsytti jo valmiiksi.

Että näin. Sauna, hieronta, venyttely ja kylmä-kuuma-kylmä- suihkuttelu auttoi niin ettei tarvinnut ottaa särkylääkettä. Nyt koko pohje on aivan tukossa. Sanoin, että lihasjumissa on jotain tyydyttävää, mutta en minä ihan tätä tarkoittanut!

Tämän päivän 5km juoksulenkki jää yllättäen väliin. Teen varmaan sitä Jillianin jumppaa ilman hyppyjä, tai jotain muuta kuntopiirin tapaista. Juoksuohjelman tämä viikko pitää tehdä ensi viikolla uusiksi. Huoh.

Mutta hei, urheilija ei tervettä päivää nää. Jotenkin uskomattoman kivaa sanoa noin ja tietää, että minä olen se urheilija. Nih.

Nyt eilisestä Suurimmasta pudottajasta toinen puolikas ja sitten leirivalmisteluja. Palaillaan!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Keskiviikkona hikoiltua


Huh mitä kiirettä, ei tässä juuri kerkeä hengittääkään. Just sain tytön unille, nyt lapan tässä toisella kädellä suuhuni lounasta ja samantien sen loputtua pitää istahtaa pianon ääreen ja treenata iltaa varten. Sain kuin sainkin silti puristettua tunnin aikaa, ja aloin jo kaivamaan zumbaa laatikosta, mutta sitten teinkin täyskäännöksen ja kirjoitin Youtubeen "Jillian Michaels". Ajattelin kokeilla, jos sieltä saisi kasattua joistain pienistä pätkistä treenin. Vastoin kaikkia odotuksiani löysinkin ihan kokonaisen tunnin, eli Banish Fat Boost Metabolism- ohjelman, joka koostuu lämmittelystä, seitsemästä muutaman liikkeen circuitista ja jäähdyttelystä. Aikaa meni 55 minuuttia ja voin kertoa, etten ole ikinä hikoillut niin paljon kotona jumppaillessani.

Treeni oli kovaa, intensiivistä ja nopeatempoista. Syke nousi taivaisiin ja esim. se lankkuvariaatio-circuit oli aika tappavaa tavaraa. Mutta minä tykkäsin! Oli ihan huippua, kun reisiä poltti niin maan perkeleesti mutta ei käynyt mielessäkään lopettaa kesken. Tunti meni aivan huomaamatta ja vikan circuitin lopussa oli kaikkensa antanut olo, mutta siltikin kävi mielessä että höh, nytkö se jo loppu. Aivan huippukotitreeni siis, suosittelen lämpimästi!

Eilinen ja maanantai jäivät lepopäiviksi tämän järkyttävän kiireen vuoksi, mutta loppuviikon aion jostain puristaa kyllä treeniaikaa joka päivälle. Tänään on vielä tiedossa juoksuohjelman 20min intervallitreeni ja sen aion tehdä matkalla leirikeskuksesta kotiin, eli siis jään n. 3km päähän ja spurttailen kotiin. Voi olla että huomenna sattuu jalkoihin aika huolella kun tossa jumpassa oli aika reippaasti kyykkyjä, mutta ei se mitään! Kunnon lihasjumissa on jotain tyydyttävää :D

Mutta nyt mun täytyy oikeasti ruveta soittamaan, jos meinaan illalla säestää (olen siis aloittanut säestämisen treenaamisen tuossa reipas viikko sitten...) yhtään mitään. Partiomarssi on aika kova pala purtavaksi näin aloittelijalle, voin kertoa! Tällä viikolla ja ensi viikollakin kirjoittelutahti varmaan hidastuu normista, mutta kirjoittelen kun ehdin. Kivaa keskiviikkoa!