Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Aamujumppa

Mä olen viimeiset kolme viikkoa miettinyt, että pitäisi alkaa käydä aamulenkillä. Yllättäen en ole päässyt liikkeelle kertaakaan, vaikka välissä on ollut niin aamu-, päivä- kuin iltavuorojakin. En vaan jaksa, rakastan nukkumista ja vihaan aikaisia aamuja. Ja se puolen tunnin lenkki tuntuu niin turhalta, pitäisi muka käydä vähintään 45 minuuttia jotta olisin tyytyväinen itseeni.

No nyt tähän aamulusmuttamiseen tulee muutos. Olen suuri Jillian Michaels Banish Fat Boost Metabolism- fani, tykkään tuosta vajaan tunnin äärettömän tehokkaasta paketista aivan mielettömästi. Ylivoimaisesti paras kotijumppa, mitä olen koskaan kokeillut. Tunnin jumppaan ei aamuvuoroviikkoina riitä paukut (kotoa lähtö kun on seitsemältä eli herätä pitäisi viiden jälkeen...), joten tässä on ratkaisu: 30 day shred!

Kyseessä on siis 30 päivää kestävä ohjelma, jossa on kolme eri tasoa. Lyhyelläkin matikalla voi laskea aika nopsaan että yhtä tasoa tehdään 10 päivää, ilman välipäiviä. 25-27min kestävässä jumpassa pärjää käsittääkseni pienillä käsipainoilla, ja multa löytyykin kotoa vajaan 1kg zumba-painot sekä 2kg ja 4kg painot. Varmaan jonkinlainen matto olisi hyvä, mutta ei pakollinen. Ykköstasoon pääset tästä linkistä.

Eli huomisaamuna herään puoli kuuden aikaan jumppaamaan! Kuka on mukana? :)

(PS, eilen en ehtinyt sitten sinne jumppapäivään. Blah.)

4 kommenttia:

  1. Vähän houkuttais kyllä lähteä tohon, kun ei ton kummempia välineitä tartte, mutta sänky saattaa viedä voiton aamulla illan hyvistä aikeista huolimatta. :D Ainakin tota pitää kokeilla joskus, kiitti siis linkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aion nyt onnistua tässä :D Mulle on kans aamut aivan tuskaa (varsinkin ennen seiskaa), mutta sitten kun vaan pääsee ylös sängystä niin heti helpottaa.

      Poista
    2. Jos joku herättää miut ennen yhdeksää aamulla, se harjoittaa väkivaltaa... :D Miun energiatasot on aina aamulla niin matalalla, etten tiedä onko miusta tuohon, mutta eihän sitä tiiä, jos ei kokkeile. Toivottavasti ei tuu huono olo. Eli juu, mukana ollaan. Huomenna herätys kuudelta, voi apua! :D Potkit sitten miuta persuksille (siis ihan vaan virtuaalisesti), jos lusmutan! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)