Sivut

maanantai 4. helmikuuta 2013

Allergikon mysli

Ihan ensiksi: minä heräsin! Minä heräsin ja tein sen jumpan, vaikka myöhästyin aikataulusta vartin teknisten ongelmien takia! Olen paras!!

No sitten se mitä tulin oikeastaan kertomaan. Mietin kauppareissulla, että mitä söisin iltapalalla vaihtelun vuoksi rahkan/jogurtin kanssa. Tuli sitten mieleen, että mysliä! Paketteja selaillessa kävi kuitenkin ilmi, että jotakuinkin kaikissa valmismysleissä on joko a) pähkinää tai b) aivan tuhottomasti sokeria (tai pienempänä pahana c) rusinoita). Olen siis allerginen pähkinälle, tämä ärsyttää minua aivan suunnattomasti toisinaan... Ja sitten muistin, että olen joskus aikapäiviä sitten kirjoittanut jostain blogista ylös myslin ohjeen ja olen sitä joskus tehnytkin. Yritin suunnilleen muistella ainesosia kaupassa ja löysin kuin löysinkin sen ohjeenkin kotona. Jos joku bongaa mistä blogista tämä ohje on, niin sanokaa! Mulla ei tosiaan ole mitään muistikuvaa.

Eli tällaista tein tänään:

10dl kaurahiutaleita
1dl seesaminsiemeniä
1dl pellavansiemeniä
2dl auringonkukansiemeniä
1dl oliiviöljyä
3rkl hunajaa
1pss (30g) pakastekuivattuja mansikoita (ei lisättyä sokeria)
1pss (45g) kuivattuja omenoita (ei lisättyä sokeria)

Oliiviöljy ja hunaja kattilassa kuumaksi (ei saa kiehua!), kaurahiutale-siemenseos sekaan, pyöritellään niin että oliiviöljy-hunajaseosta on tasaisesti kaikkialla, levitetään uunipellille, 175 astetta n. vartti (muista käännellä välillä), pois uunista, hetken voi jäähtyä ja kuivatut hedelmät/marjat sekaan.

Kalorilaskuri kertoo 65g annoksessa olevan 308kcal (kuitua 6,4g!), oikein passeli tuhdimpi iltapala tai välipala ennen treenejä! Sopii mun puhtaaseen ruokavaliooni vallan mainiosti ja on aivan sairaan hyvää :)

Lisäys: anonyymi sen blogin löysi, tästä linkistä pääsee alkuperäiseen ohjeeseen!

4 kommenttia:

  1. Hei jes, mieki jumppasin! Hyvä myö! :D Huomenna uuvestaan...

    Vähän toi mysli kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi saaaaaa.. tän aamun 5:20 herätystä...... mutta heräsin silti! Ja jumppasin! Ja nyt vedän aamupalaa napaan ja yritän selvitä ajoissa töihin.

      Mysli on hyvää! :)

      Poista
  2. http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2008/01/yksi-lempiherkuistani-on-mysli-jonka.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Lisäänpä postaukseen tuon linkin, kiitos tästä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)