Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Suuri ruokapostaus eli mitä minä syön

No niin, päätin sitten että sama se niille kuville. Pääsin yli friikkiydestäni, haha.


Kuva

Minä en noudata oikeastaan mitään ruokavaliota, syön aika paljon fiiliksen mukaan (jos ei lasketa sitä, että aina on hyvä hetki suklaalle enkä minä nyt sitä ihan joka mieliteon johdosta syö :D). Jos haluttaa pizzaa, niin tilaan pizzaa tai teen itse, jos haluttaa itseleivottuja ei-niin-terveellisiä sämpylöitä niin sitten leivon, jos taas haluttaa ihan vaan käristystä ilman mitään kasviksia niin sitten tehdään sellainen päivällinen. En hirveästi stressaa ruokailusta enkä sitä haluakaan.

Voisin ensin listata että mitä minä en syö. Vaikken mitään ruokavaliota tosiaan seuraakaan, niin ihan mitä tahansa en silti suuhuni laita. Mieheni nimittää minua joskus puolivitsillä ruokanatsiksi, ja kyllä siinä taitaa pieni totuudensiemen olla. Eli tämän talon kaapeista ei löydy;

  • Valmiiksi marinoitua lihaa
  • Nautaa käytännössä koskaan
  • Possuakin syödään maksimissaan kerran kahdessa kuukaudessa
  • Kevyttuotteita - ainoa poikkeus on leivän päällä käytettävä 40% Ingmariini sekä kevytmaito, mutta jogurtit, juustot, rahkat, kermat jne. ovat ihan kunnon tavaraa
  • Kaupasta ostettuja pakastemarjoja
  • "Kaupan kalaa" eli seitiä tai tonnikalaa, tuoretta lohta ostetaan kyllä toisinaan
  • Eineksiä - meidän lapsiperheessä ei syödä kalapuikkoja, maksalaatikkoa, valmislihapullia, pinaattilättyjä, pakasteperunamuusia eikä mitään muutakaan, ainoana poikkeuksena on pakastevihannekset ja hyvin harvoin käytettävät pakasteranskikset
  • Vaaleaa/valkoista makaronia, spagettia, riisiä tai leipää
  • Allergioiden takia omppuja, kiiwiä, päärynää, tuoretta ananasta, tuoretta persikkaa, pähkinöitä
  • FunLight-mehuja tai muita vastaavia lisäainepommeja
  • Nakkeja, makkaroita tai muita vastaavia kuin korkeintaan kerran kuukaudessa ja silloinkin kyllä syynätään että niissä on lihaakin
  • Alkoholia

Kuva

Ja mitä sitten syödään.
  • Lihapuoli koostuu pääasiassa hirvestä ja porosta, kerran viikossa suunnilleen kanaa ja keväällä ja syksyllä riekkoa, metsoa, koppeloa
  • Käytössä olevat kalalajit puolestaan ovat siika, ahven, taimen, (Norjan/Tenon tuore) lohi, harvakseltaan hauki kalapullien tai -pihvien muodossa
  • Paistorasvana ihan rypsiöljy, käristyksen kanssa voi
  • Joka aterialla sekä salaattia että lämpimiä kasviksia - pyrin aina käyttämään tuoreita, joskus laiskuus yllättää ja turvaudun pakastekasviksiin
  • Marjoja omasta pakkasesta eli itse kerättyä tavaraa - mansikoita (ostettiin kyllä 5kg laatikko kesällä kun ei vielä tiedetty paljonko omasta maasta saa), hilloja, mustikoita, puolukoita, karpaloitakin saatiin vähän
  • Tummaa pastaa/riisiä, täysjyvä-/ruisleipää, perunoita
  • Neljän viljan puuroa, joskus mannaryyneistä tehtyä marjapuuroa
  • Maitotuotteista maustamatonta jogurttia, rahkaa, maitoa, raejuustoa, Edam-juustoa
  • Hedelmistä niitä, joille en ole allerginen eli banaania, viinirypäleitä, mandariineja/satsumoita/klementiineja, avokadoa, säilykkeistä persikkaa ja ananasta mutta aina omassa liemessä 
  • Mausteita tosi monipuolisesti - yrttejä, chiliä, paprikaa, pippureita... mitä nyt tulee mieleen
  • Valmistuotteista käytetään HeVi-shotteja, Mehukatin hedelmävälipaloja, Arlan Luonto+-rahkaa ja saman sarjan jogurttia, Marlin mehuja, SodaStreamin lisäaineettomia tiivisteitä, Knorr- hyytelöasioita (mitä ne on?! Ei oo kaapissakaan yhtään niin en voi tarkistaa nimeä :D), Nestlén vauvasmoothieita, Innocentin smoothieita... eli lisäaineettomia vaihtoehtoja
Eli siis meillä syödään lyhyesti sanottuna itse tehtyä, puhdasta ruokaa. Liemikuutioita tms. käytän äärimmäisen harvoin, ja jos sellaista tarvitsen niin käytän Knorrin niitä "hyytelöitä", en tavisliemikuutioita koska niissä on tosi paljon turhaa suolaa. Meidän kotona ei tehdä ruokaa periaatteella "mahdollisimman nopeaa ja helppoa", vaikka toki arkirealiteetit on mitkä on eikä ruoanlaittoon yksinkertaisesti ole mahdottomasti aikaa. Tässä tuleekin sitten se jymyuutinen; ei puhtaaseen ruokaan tarvitsekaan käyttää älyttömästi aikaa ja vaivaa! Käytän/mies käyttää ruoanlaittoon arkipäivänä maksimissaan 45 minuuttia ja tuohon kyllä sisältyy jo uunissaoloaikaa tai muuta hautumisaikaa. Ja siltikään ei tarvita pakasteperunamuuseja tai muita ruoanlaittoa muka-nopeuttavia juttuja.


Kuva

Ai miten niin ei tarvitse. No meillä nopeutetaan ruoanlaittoa arkena siten, että viikon ruokalista suunnitellaan valmiiksi ja maanantaina käydään koko viikolle kaupassa. Ainekset on siis valmiina kaapissa ja ruoat valmiiksi mietittyinä. Arkena syödään perusruokia - jauhelihaa kaikissa muodoissaan keitosta pulliin ja murekkeesta makaronilaatikkoon, erilaisia pastaruokia, kastikkeita, uunissa valmistuvia laatikoita ja niin edelleen. Yleensä tehdään kerralla kahden päivän ruoka ja ajoitetaan se lämmityspäivä niin, että esim. mun pelipäivinä ehdin aina syödä hyvissä ajoin ennen klo 19 alkavaa vuoroa, vaikka olisin vasta puoli kuuden aikoihin kotona. Ja sitten se pääpointti - ei turhaa kikkailua! Perusruokaa perusaineksista, ei mitään kermassa haudutettua valkoviiniankkaa kahden täytteen uuniperunoilla keskiviikkoisin. Jos tehdään jotain erityistä niin säästetään ne viikonloppuun, harvoin kyllä jaksetaan silloinkaan.

Saatan kuulostaa superäidiltä, mutta minun mielestäni varsinkin lapsiperheissä vedotaan ihan liikaa siihen, että "ei oo aikaa" tai "lapset ei syö" ja sitten syödään vähintään kerran viikossa jotain Popsi-nakkeja joissa ei ole juuri muuta kuin jauhoja ja suolaa tai kalapuikkoja joissa ei ole kalaa oikeastaan lainkaan. Ja oikeasti takana on vain laiskuutta tai haluttomuutta ottaa asioista selvää. Joko meille on sattunut poikkeuksellisen hyväruokainen lapsi tai sitten se on kasvatettu sellaiseksi, täällä nimittäin uppoaa tasan kaikki mitä tarjotaan. Ainoa, mitä tuo ei syö on paistettu kananmuna (ihan sama onko vispattuna munakkaana täytteineen vai sellaisenaan, ei mene) sekä lehtisalaatti (ilmeisesti tuntuu ärsyttävältä suussa). Kaikki mausteet, vihannekset, perinneruoat, ihan kaikki menee. Olen töissä katsonut suu auki, kun työntekijät selittelevät lämpimien kasviksien puutetta sillä, että lapset ei syö. Miten ne oppiikaan ikinä, kun ei niitä tarjota!

Sitten ajattelin naputtaa tähän normipäivän ruokailut. Eli näin syön ihan tavallisena arkipäivänä.

Aamupala - Pari ruisleipää päällisillä/Puuroa marjoilla ja raejuustolla/Jogurttia marjoilla ja kaurahiutaleilla sekä kuppi maitokahvia

Lounas - Töissä peruskotiruokaa, salaattia, maitoa

Välipala - Töissä pari ruisleipää/jos välipalalla on jotain järkevää niin sitä (voi olla esim. lättyjä, vohveleita, riisimuroja, kiisseliä tms. joita en syö), kuppi maitokahvia

Iltavuorossa ollessani (kotona vasta puoli kuuden maissa) tai suoraan töistä treeneihin/partioon-päivinä välipala 2 - Banaani + HeVi-shot/Smoothie

Päivällinen - Lihaa/kalaa, kasviksia, salaattia, maitoa, keittoruoan kanssa ruisleipä päällisillä, kerran viikossa tai parissa syödään ihan kasvisruokaa

Iltapala - Rahkaa/jogurttia/hedelmiä/jos päivän aikana en ole syönyt paljoa leipää niin ruisleipää

Että sellaista, näin minä syön. Kalorilaskurin mukaan menee tavallisena päivänä n. 1500-1800kcal, eli treenipäivinä parhaimmillaan -900kcal/päivä. Mun työ on pääasiassa liikkumista, jaloilla olemista ja esim. viime viikolla tein töissä kolmena päivänä tunnin verran lumitöitä, eli peruskulutuskin on päälle 2000kcal.

Kuva

Mitäs vielä sanoisin. No, pohjoisessa asuminen ja monikulttuurisuus tuovat oman säväyksensä myös ruokalautaselle. Lihat ja kalat haetaan ihan ite (okei mies hoitaa lihapuolen, kalassa käydään kyllä koko perhe!), marjat poimitaan itse, poroja meillä ei ole paria pihamölliskää lukuunottamatta joten poronlihaa ostetaan vuosittain kavereilta. Tämän lihapuolen vuoksi meillä on ollut varaa syödä näin hyvin myös hoitovapaalla ollessani - tuoreet kasvikset ja kunnon ainekset ovat tosi kalliita. Mutta täytyy kyllä sanoa, että vaikka ruokalaskussa voisi edelleen olla monta kiristämisen paikkaa, niin olen kyllä tosi onnellinen että mies on samoilla linjoilla kuin minä eli hyvinvoinnista kannattaa aina maksaa vähän. Eikä esim. vauvansoseiden ostaminen valmiina olisi todellakaan tullut halvemmaksi kuin itsetekeminen.

Nyt sitten sana on vapaa! Parannuksia saa esittää jos jotain pistää silmään, samoin kysyä voi ihan vapaasti. Olisko toiveita esim. arkiruokaresepteille? Tai muuten ruokapostauksille jatkossa? 

4 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus! :) Arkiruokareseptit ois kivoja, tykkään nimittäin kokkailla ja keräilen reseptejä. Miulla on hirvee määrä reseptejä odottamassa, et joskus kokeilisin oikeasti tehdä niitä ruokia... Mut joku siulle ihan normaali arkiruoka voi olla miulle tuntematon asia, joten laita ihmeessä joskus ohjeita. :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä totta että useimmiten vedotaan just siihen että ei ole aikaa laittaa kunnon ruokaa. Itsellä nyt ei perhettä ole, eikä edes miestä jolle sitä ruokaa tekisin eli teen ruokaa vain itselleni. Silti esim. työkaverit saattaa vähän päästä ihmetellä miten mä jaksan laittaa joka päivälle omat eväät töihin ja vielä ihan kunnon ruokaa. Ja sitte kun on työpäivä jolloin menen vielä illaksi kouluun niin mulla on tuplaeväät mukana. Itse olen huomannut että kun suunnittelee viikon syömiset suurimmaksikin osaksi etukäteen ja ostaa kaupasta kerralla enemmän niin ei siihen ruuanlaittoon nyt kovin paljon aikaa mene. Ja itse ainakin syön mieluummin itse tehtyä ruokaa kuin jotain valmiita einesmössöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se aika, mutta myös raha! En tajua kellä on varaa elää eineksillä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)