Sivut

torstai 28. kesäkuuta 2012

Ajatuksia unelmakropasta

Eilen ja tänään on ollut paremmat päivät treenien suhteen. Eilen kävin tosiaan tunnin sauvakävelyllä, ja oli ihan kiva fiilis. Tänään tein ensin tytön päiväuniaikaan 40min kuntopiirin ja sitten päälle vielä illalla 40min (14km) pyörälenkin. Kuten kilometreistä huomaa, lenkki oli tahdiltaan löysempi kuin sunnuntaina, mutta täytyy puolustautua sen verran että sekä mennessä että tullessa oli vastatuuli (!!!). Tosi kivaa... ja lisäksi tuuli niin kylmästi, että oli enemmän vain kylmä kuin hiki. No mutta tulipa käytyä kuitenkin ja nyt on hyvä mieli. 

Kuva
Huomenna juoksuohjelmassa on 2min kävely, 5min juoksu, tauko + kääntyminen, 5min juoksu ja 2min kävely. Tuon lisäksi joko zumbaan, käyn pyöräilemässä tai sitten teen harjoitukset putkeen ja kävelen kotiin, saa nähdä mikä fiilis (ja sää) huomenna on. Viikonlopun ohjelmaan menee lauantaina pyöräilyä (juoksuohjelmasta lepo) ja sunnuntaina vähintään 45min (sauva)kävely. Aika aerobinen viikko siis tuli, mutta sehän se laihduttajan kannalta parasta treeniä onkin.

Sitten voidaankin hypätä ihan toiseen aiheeseen.

Kuva
NiiNii kirjoitteli omassa blogissaan unelmavartalostaan. Kirjoitin jo kommenttiboksiinkin, että mun unelmavartalo olisi urheilullinen, lihaksikas ja sen näköinen, että pitäisin siitä hyvää huolta. Mun unelmavartalo olisi terve, vahva ja kestävä. Ja se on ihan realistinen unelma ja myös ihan oikea tavoite. On kuitenkin yksi juttu, joka mun pitää vaan hyväksyä.

Sehän on tietty se, että mä olen ollut raskaana, synnyttänyt lapsen ja imettänyt, ja se näkyy myös kropassa, laihduinpa miten paljon tahansa. Raskaudesta jäi muistoksi suoraan sanottuna järkyttävät arvet vatsaan ja myös alavatsalle, "tyttömahalle" eli juuri sille alueelle mikä on niin julmetun kipeä kerran kuussa. Arpia on vieri vieressä, 2-3cm leveitä ja edelleen 8,5kk synnytyksen jälkeen punaisia. Arpikudos ei kiinteydy koskaan ja koska arpia on paljon, on hyvin mahdollista ja itseasiassa jopa todennäköistä, ettei mun vatsa tule koskaan olemaan kiinteä. Raskausarvet ja löysä, ryppyinen vatsanahka on myös hyvin pitkälle syy siihen, etten halua laittaa tänne kuvia itsestäni - enkä itseasiassa halua niitä itsellekään muistiin. Ei tuo niin kaunista katseltavaa ole, ei todellakaan.

Kuva
Imettämisestä taas on jäljellä pari asiaa, jotka oli ehkä joskus kauan sitten kauniit, kiinteät rinnat. No voin kertoa että eipä näy sellaisia mun kylppärin peilistä. Enkä todella usko, että laihtuminen ainakaan kaunistaa niitä. Todennäköisesti käy päinvastoin, eli mun rinnoista tulee kymmenen pennin irtokarkkipussit joista on syöty jo kahdeksan pennin edestä... että joo.

On tiedättekö oikeasti aika rankkaa tajuta, että mä olen 21 ja tilanne on tämä mikä on. Mulla on vielä mahdollisuus saada vahva ja kestävä kroppa, mutta kaunista siitä ei tule enää koskaan. Mun silmään raskausarvet, riippuvat rinnat ja löysä, ryppyinen vatsa ei ole kauniita, oli siinä ympärillä miten timmi kroppa tahansa, sori vaan. :) Rakkausarvet ei todellakaan kuvaa mun arpia, ei niin mitenkään päin. Koko termi on ihan typerä. Ei mun tarvii tykätä, saati rakastaa näitä arpia vaikka lasta rakastankin yli kaiken. Niiden arpien kanssa pitää kyllä elää, mutta en minä niistä todellakaan tykkää. Paljon mieluummin olisin ottanut sen sileän, arvettoman palleromahan. Niin.

Mutta hei, se tästä synkistelystä. Markkinoilla on miljoonittain hyviä push-up- rintsikoita ja ainakin vaatteet päällä musta tulee niin kuuma! Sitäpaitsi bikinit vaikuttaa epämukavilta, luulen että sitten hoikkanakin viihdyn paremmin ihan kokouikkarissa. Enkä minä oikeasti ole katkera tai mitään sellaista, jos tästä tekstistä nyt semmoisen kuvan sai. En minä tykkää arvista enkä siitä, että mun kroppa on menetetty, mutta pakko kyllä myöntää että ihan hyvään tarkoitukseen se kuitenkin sitten meni. Sitäpaitsi, eipä tule kolmenkympin kriisiä kun rupsahtaa jo parikymppisenä! ;)

Nyt painun suihkuun, syön jotakin ja sitten kirjan kanssa sänkyyn. Palaillaan!

7 kommenttia:

  1. Kiitos tsempeistä! :) Ja samaa toivottelen sulle!

    VastaaPoista
  2. Tulin vastavisiitille :)

    Tuttuja ajatuksia. Mulla on mittarissa 26v ja olen kolmen vuoden sisään synnyttänyt ja imettänyt kolme lasta. Sanomattakin selvää, että kroppa on kovilla ja jossain se näkyykin. Raskausarvet onnistuin hyväksymään jo esikoisen jälkeen, riipputissit mulla on ollut aina, jenkkakahvatkin... Mutta silti. Kyllä mä haaveilen, että vielä joskus tulee päivä, jolloin yhden hyppäämisen jälkeen joka saakelin kolkka kropasta ei hytky varttia hypyn jälkeen. Ja siinä vasta onkin tavoitetta! ;D

    Eniten kuitenkin toivon, että kropassa olisi taas edes jokin yksi kohta, johon voisin olla tyytyväinen. Ja että tuntisin oloni hyväksi ja terveeksi, enkä pelkäisi kaikenmaailman sairauksia ja kuolemaa.

    Tsemppailut täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hytkyminen on niiiiin tuttua!! :D Ja voi kyllä, mäkin niin toivon, että voisin olla tyytyväinen kroppaani, katsoa peiliin ja ajatella että näyttääpä hyvältä. Edes joku osa. Jos ei maha niin vaikka kädet :)

      Tsempeistä kiitokset, samaa sinne!

      Poista
  3. Hei. olen sun blogia suraillut hiljaa alusta asti.. Ite oon 25v ja lapset 3- ja 1,5- vuotta.. Mua kans oma maha ei mielytä ja ku tietää tosiaan että se taitaa olla mennyttä tuo täysin kiinteä maha.. itsellä myös raskausarvet näkyy ja maha on ruttunen.. :( mutta rinnat on jo vähä kiinteytynyt 12kg painon tiputuksen myötä.. :) vielä olisi 20 kg tiputettavaa.. paino nyt 89.3.. pituutta 173cm.
    mutta meillä on se hyvä puoli että ollaan tosiaan nuoria niin iho kuitenkin kutistuu paremmin kuin jos aloitettaisiin urakka jossku 50-60 vuotiaana. tietysti tämäkin asia on yksilöllistä..


    ja ite tuossa vähä aikaa sitten sain sellasen ahaa elämyksenn että "Hei emäntä kuule kukaan ei sun puolesta lähe lenkille tai kato mitä suuhusi pistät kyllä se vaan on niin että ite pitää ne hommat hoitaa"
    vaikka tämän olen tiennytkin mutta ku niinä huonoina päivinä muistutttaa vielä itseään tuosta niin kyllä me tavoitteisiin päästään.. :)

    Tsemppiä sulle pudotukseen.. :)

    -E-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno pudotus sulla jo takana! :)

      Näinhän se on, kukaan ei tätä mun eikä sun puolesta tee. Sen kun tosiaan muistais huonoina hetkinä :)

      Tsemppiä myös sulle ja kiva kun kommentoit!

      Poista
  4. Hei kuule, itsekin vauvakilojen kanssa taistelleena äitinä haluan jakaa tsempit sinulle: kyllä se kroppa siitä vielä kiinteytyy!

    Itse kun aloin vauvakiloja pudotella, olin aivan varma että bikineihin en enää koskaan kelpaa. Mies sitten lupasi, että jos tosissani treenaan ja sitä haluan, niin voidaan harkita jopa vatsanahan kiristysleikkausta. Kunhan ensin saan muuten tavoitteeni täyteen. Niinhän siinä kävi, että arvet vaalenivat siinä ajan kanssa sivussa ihan itsekseen ja ihon "ryppyisyys" ei enää omaa silmääkään haitannut. Kun sai kaiken ylimääräisen ympäriltä sulateltua.

    Etuvarustuksellakin on vielä toivoa. Rintalihasten treenaaminen kohentaa ryhtiä ja etumusta uskomattoman paljon. Ihan peruspunnerruksilla ja dipeillä saat jo hyvän tuntuman niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punnertanut oonkin, juuri tuon toivossa että rintavarustus siitä joskus kiinteytyisi :) Kiitos tästä kommentista, tuli hyvä mieli. Ehkä mullakin on toivoa siis!

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)