Sivut

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Never let your fear go stronger than your faith

Eilen oli jo toinen perättäinen minä vs. sohva 6-0- päivä! Oli menoja, ja olin kotona vasta kymmeneltä. Silti, silti vaihdoin vaatteet, painuin lenkille ja tein yläkraopan lihaskuntoa. Olen niin ylpeä!

Tänään on juoksuohjelmasta lepopäivä, joten teen varmaankin zumbaa ja kahvakuulaa. Juhannukseksi lähdetään sittenkin mummon luokse, joten loppuviikko on vähän auki. Me lähdetään varmaankin kuitenkin vasta perjantaina, joten perjantain lenkin ehdin käydä aamusta, lauantai on lepo ja sunnuntaina on 45min kävely. Ajattelin pitää tuon tämän viikon vapaapäivän juuri lauantaina, ja sunnuntaina me tullaankin jo kotiin joten voin tehdä kunnon treenin. Ei tää nyt oo totta, en osaa lukea. Eli lauantaina se 45min kävely ja sunnuntaina lepo. No, ihan sama. Pääsee siellä mummolassakin hikilenkille ja lihaskunnon voi tehdä lenkin varrella, no problem. Eri asia on sitten mummon ruuat... eipä voisi olla parempaa paikkaa laittaa itsensä lujille ja opetella kohtuutta.

Mulla ei tähän hätään ole kummempaa asiaa, mutta tässä pari kuvaa, joissa on kiteytettynä koko tämän projektin idea. Palataan taas!




Molemmat kuvat reasontobefit.tumbrl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)