Sivut

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mitäs nyt?

Niin, mitäs nyt. Projekti on tietynlaisessa muutospisteessä, kun paino on viimeinkin lähtenyt putoamaan siedettävällä tahdilla ja liikunta sujuu hyvin. Ruokavalio sen sijaan on hyvin, eh, mielenkiintoisessa, jamassa. Epäsäännöllinen reissuelämä näkyy ruokavaliossa ja tuntuu olossa. Turvottelee, vähän väsyttää ja mieli tekee kaikenmaailman moskaa jatkuvasti. Sipseistä tai roskaruoasta en ole kieltäytynyt syksyn aikana kertaakaan, ja varsinkin jälkimmäistä on tullut syötyä aivan liikaa. Täällä meidän kylällä ei ole kuin pari kunnon mättöpaikkaa ja kummassakaan ei käydä kuin maksimissaan kerran kuussa, mutta opiskelupaikkakunnalla on Heset ja Raxit ja Subit ja lukemattomat kebab-paikat ja pizzeriat ihan vieressä. Joka viikko olen syönyt vähintäänkin sen subin. Okei, ei ole pahimmasta päästä, mutta silti.

Kuva
Kasailin siis vähän listaa siitä, miltä projektin tulevaisuus näyttää. Ensi viikolla on viimeinen pidempi opiskelupaikkakuntapätkä ja joulun jälkeen onkin sitten vuorossa työ-päiväkoti-koti- suhaaminen. Elämään tulee taas rutiineja ja rytmiä tämän kaaottisen syksyn jälkeen, minä tykkään!

Eli siis, projektin tulevaisuutta. (Ite poukkoilet asiasta toiseen!)

  • Ruokavalio: kasviksia(!!!), vettä, turha leivänmussutus pois ja huomio siihen, että salin ja lentopallon yhteydessä saa tarpeeksi proteiinia. Perusjutut kuntoon siis. Tammikuu mennään herkuitta kokonaan, sen jälkeen yksi (1) herkkupäiväoptio kuukaudessa eikä sitäkään ole pakko käyttää. Jouluna ei mässäillä miten sattuu - pyhät voi mennä miten vain, välipäivinä normaalirytmi ja uutenavuotena sitten taas saa löysäillä jos huvittaa. Jos ei huvita niin sitten ei. Ja mikä tärkeintä, urheilu ei saa unohtua koko viikoksi, vähintään kävelylle on lähdettävä.
  • Liikunta: salia/pumppia ja lentopalloa, kävelyä ja joogaa, Jilliania ja zumbaa. Tässä järjestyksessä. Tuplapäiviä saa olla ja niitä tuleekin varmasti, ei haittaa, mutta syömisestä on sitten huolehdittava.
  • Kehonhuolto: ve-nyt-te-ly, jooga, saunominen rankan treenipäivän jälkeen, vähintään yksi ihan totaalinen lepopäivä viikossa.
  • Tavoitteita: valmistujaisissa toukokuussa vaaka voisi näyttää pienempää lukua kuin 85. Olisiko ihan hurja tavoite? Toinen tavoite on saada rytmit kuntoon.
Semmoista. 

Kuva
Niin ja erävoitto! Tämä viikko meni opiskelupaikkakunnalla kunnolla mässäämiseksi, söin valikoiman pizzaa, subia ja kaikkea muutakin hyvin epämääräistä, en liikkunut yhtään ja join ehkä puoli litraa päivässä. Turvottaa niin että hyvä kun sormet saa koukkuun ja tästä huolimatta aamupaino 94,7, eli mä olen oikeasti edistynyt! Enää paino ei pomppaakaan kiloa ylöspäin noin vain, vaan turvotusta tulee sen puolisen kiloa ja sekin tod. näk. kyllä lähtee jo viikonlopun aikana kun liikkuu ja syö fiksusti. Minä olen niin iloinen!

Tänään suunta on salille ja varmaan myös kävelylle, huomenna salia ja sunnuntaina lentopalloa. Maanantai, tiistai ja keskiviikko menevät taas tuolla toisaalla, mutta jospa sinnekin saisi ängettyä kävelyä tai vaikka Jilliania. Ruoaksi tänään ehkäpä uunilohta ja kunnolla kasviksia. 

Palaillaan taas, mun pitää nyt pestä pyykkiä ja laittaa muutenkin kämppää kuntoon, sitten lähdetään hoiteleen asioita kylille. Kivaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Kiva että hommat on lähteneet sujumaan! Luin tekstejäsi ennen taukoasi ja olin jopa hieman surullinen että lopetit, onneksi olet taas täällä!
    Tavoitteesi ei kuulosta lainkaan mahdottomalta. Itse aloitin painonpudotukseni juhannuksena kuntosalin, combatin ja pyöräilyn avulla, ruokatottumusten muutosta unohtamatta. Aluksi katsoin hyvin tarkkaan mitä söin; 1500kcal/päivä oli maksimi. Nyt ote on välillä lipsunut mutta reilusti alle 2000 kuitenkin. (ilman kalorilaskuri.fi:tä en olisi pärjännyt, en siis mitenkään rekisteröitynyt) Se ei olekaan niin paha kuin miltä kuulostaa. Olen aivan kylläinen enkä pyörtyile missä sattuu. :D Valitettavasti liikunnat ovat talven tullen jääneet vähemmälle, mutta ylpeänä voin kertoa että juhannuksena vaaka näytti 90,0kg ja tänään aamulla 74,2kg. Kaikki on siis mahdollista kun vain jaksaa yrittää. P
    Paljon tsemppiä ja älä luulekkaan enää lopettavasi, täällä kannustaa liian moni! :)

    -Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Ja hieno pudotus sulla takana! Kyllä mulla nyt on niin hyvä fiilis ettei lopettaminen tunnu vaihtoehdolta. Nyt ne lähtee!

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)