Sivut

perjantai 14. syyskuuta 2012

Perjantaiaamun ajatusoksennus

Kuva
Voi hyvää päivää tätä kiirettä! Jos on mennyt ohi, niin opiskelen tosiaan ja käyn tuolla kevyen 450km päässä kontaktijaksoilla sillointällöin muutaman päivän kerrallaan. Nyt olen koko ensi viikon kotona, jos saisi vaikka rytmin taas tähän elämiseen. Sen voikin sitten tärvellä taas muutaman päivän opiskelujaksolla, huoh.

En ole elänyt kuin pellossa, siitä olen ihan ylpeä. Joo, olen syönyt herkkuja, mutta en mitään älyttömiä määriä (siis ihan oikeasti esim. alle 100g karkkia kerralla tai sen yhden pullan), enkä ole liikkunut kunnon tehoilla mutta liikkunut kuitenkin. Kävelyä ja kevyitä juoksulenkkejä lähinnä. HeiaHeian oon taas unohtanut kokonaan, vaikka olenkin liikkunut. Pitää yrittää ryhdistäytyä sen kanssa, se on niin motivoivaa kun huomaa että on oikeasti tehnyt kuutena päivänä viikossa treenin eikä vain kuvittele liikkuneensa hyvin.

Parannettavaakin kyllä olisi, ja paljon. En ole muistanut juoda vettä, olen syönyt, nukkunut ja liikkunut tosi epäsäännöllisesti eikä tuo autossa istuminenkaan varsinaisesti oloa paranna. Vaaka näyttikin eilen taas 98,2. Ketuttaa. Just kun sain pudotettua edes vähän, niin kaikki pomppaa viikossa takaisin.

Kuva
Mietin, että pitäisikö nyt vaan soittaa sinne lääkäriin, vai olenko ehkä sittenkin tehnyt jotain väärin. Voiko yksi suklaapatukka ja yksi pulla pilata koko muun ruokavalion niin, että laihtumisen sijaan lihon? Olisiko yksi kunnon tehotreeni taannut painonpudotuksen? Olenko sittenkin vain itse vastuussa ja haluan vaan väittää ettei syy ole minussa? Siltä minusta nimittäin tuntuu. Että huijaan tehokkaasti itseäni ja teitä kaikkia. Oliko se karkkimäärä 50 vai sittenkin 250 grammaa, söinkö huomaamattani yhden pullan sijaan neljä ja kävinkö minä nyt puolen tunnin vai tunnin kävelyllä.

Tiedän, että toimin oikein. Mutta ne pienet herkutteluhetket... jotenkin sitä on niin ehdollistunut siihen, että painonpudotus ei ole kivaa eikä helppoa, että automaattisesti ajattelee jumittamisen johtuvan ihan vaan itsestä. Siis mullahan on taas ollut mitä mahtavin fiilis ja olo koko ajan, kun en ole pingottanut enkä nipottanut jokaisen suupalan kanssa. Ja tässä on palkinto.

Mutta joo, tällainen purkaus tähän aamuun. Meinasin kirjoittaa vielä liikuntajuttuja, mutta taidan kirjoittaa oman postauksen niin pysyy kohtuullisissa mitoissa nämä kirjoitukset. Palaillaan siis ihan pian! :)

4 kommenttia:

  1. Kurjaa! :( Mun kanta asiaan on selvä:
    - Varaa aika lääkärille
    - Pidä vähintään viikko liikunta- ja ruokapäiväkirjaa ja kiikuta ne tohtorille.
    Tolla jälkimmäisellä takaat sen, ettei lääkäri sano sulle pelkästään et "liiku enemmän ja syö vähemmän". Saat suoraan lähetteen eteenpäin. Mun mielestä nyt olis jo korkee aika, oot panostanu takapuoli ruvella tohon muutokseen. Tulosten pitäis näkyä. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen kanta alkaa olla aika samanlainen. Mä vielä jarruttelen... kun enhän mä ole kipeä. Oon muutenki (myös oikeasti kipeänä) huono käymään lääkärissä. En tosiaan tiedä miksi, mutten ole ikinä sinne mitenkään riemusta kiljuen mennyt.

      Poista
  2. Tavallaan ymmärrän jänistämisen ajanvarauksessa, just että enhän mä oo kipeä tai et tuhlaisin terveydenhuollon aikaa. Ylipaino on kuitenkin ongelma terveydelle, joten sulla on täysi oikeus saada apua itsellesi laihdutukseen. Varsinkin, kun et tiedä voiko painon junnaamisen takana olla jotain muutakin. Nää on sun elämäs tärkeimpiä päätöksiä, älä vitkuttele. Mieti millaisessa tilanteessa voit olla kuukauden päästä, jos sut nyt autetaan alkuun. Nyt todella on sun vuoro ja ansaitset sen!
    Terveisin Saarnaaja-täti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, niinpä. Ehkä jos ei kuukauen päästä vielä... :D Äh.

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)