Sivut

torstai 9. tammikuuta 2014

Juoksuryhdistäytyminen

Tammikuun ensimmäinen viikko on mennyt vaihtelevasti - treenit kulkee hyvin, mutta herkkulakko ei vaan pidä. Kävi siis tismalleen samoin kuin viime vuonnakin. Toivotaan, että jatko on myös samanlainen eli jossain vaiheessa motivaatiota on riittävästi ja sitten ollaan onnistuneemmin lakossa. Sitä odotellessa.

Tänään tein myös yhden ekstralupauksen. Mulla on edelleen hyvin voimakas viha-rakkaus-suhde juoksuun; se on aivan paskaa suoraan sanottuna, mutta ylivoimaisesti parasta peruskestävyystreeniä, puhumattakaan lenkin tarjoamista spurtti- ja loikkaharjoitusmahdollisuuksista. Suomeksi sanottuna juoksen, mutten tykkää siitä pätkääkään (eikä luulisi enää olevan kunnostakaan kiinni...) ja aina hyvän tai "hyvän" syyn tullen lusmutan lahjakkaasti lenkkeilystä. Tähän on vaan tultava muutos, koska oikeasti tarvitsen niitä spurtteja ja tarvitsen sitä peruskuntoa, kun punttitreenikin on tätä nykyä ensisijaisesti räjähtävyyttä ja maksimivoimaa kehittävää.

Se muutos on maanantaiaamusta (ihanan perinteistä eikös vaan) lähtien Porin juoksukoulu. Aamulenkkeinä. (YÄÄÄÄÄÄÄH JOKO SAA PERUA). Tietty pakkasten rajoissa, jotain -10 ja -15 asteen välillä on varmaan ihan hyvä raja. Ajattelin ensin aloittaa heti huomenna, mutta pakkasta on nyt jo -30, joten eh... ei. Niin ja toki siis aloitan sen juoksukoulun siitä viiden kilometrin saavutuksen kohdalta, eli maanantaille osuu LEPOPÄIVÄ! Taktista. Mutta ymmärrettävää, niin sekopää minäkään en ole että lähtisin maanantaiaamuna kello 5:30 juoksemaan, ehei, joku roti tässäkin on pidettävä. Tiistaina jatkuu pehmeän laskun merkeissä, ohjelmassa on 15 minuutin juoksu, ja keskiviikkona on ansaittu lepopäivä. Torstaina sitten päästään tositoimiin 5 kilometrin lenkillä, mutta toivon olevani siinä vaiheessa jo niin rutinoitunut aamulenkkeilijä (HEHHEH) että selviän hengissä.

Tyhjällä vatsalla en todellakaan aio alkaa riehumaan, vaan yritän syödä aina vähintään banaanin. Tietysti ihanne olisi olla niin reipas, että tekisin illalla valmiiksi jääkaappiin smoothien ja kulauttaisin sitä sitten pari desiä kurkusta alas. Viikonloppuaamuina mennään varmastikin ihan kaurapuurolinjalla, kun ei tarvitse ehtiä töihin (paitsi kahtena seuraavana lauantaina itseasiassa tarvitsee... :D).

Pakkasten lisäksi annan itselleni mahdollisuuden lintsata ei-lajitreenipäivien aamulenkeistä sillä ehdolla, että lenkki juostaan tai kävellään illalla. Tai esim. jos keskiviikkona on lepo mutta torstaina lenkki, niin torstain lenkin voi juosta keskiviikkoiltana. Tämä siksi, etten usko millisekuntiakaan aamulenkeistä tulevan oikeasti tapa, mutta juoksusta vaan pitää tulla tapa ja jos siitä tulee tapa lusmuttamalla aamulenkeistä, niin olen tyytyväinen. Niin ja jos sitä pakkasta tuntuu olevan pitkä pätkä putkeen, niin sitten lenkit voi tehdä kuntosalin juoksumatolla myöhään illalla (=ei muita käyttäjiä, tuolla meidän suurella salilla kun on vain yksi matto). Lenkkejä ei kuitenkaan voi korvata esim. uinnilla tai millään muullakaan, vaan juoksun on oltava sitä itseään ja piste.

Että tällaista. Olen hullu joo joo tiedetään.

 photo 20140109_232439_zpsbc799abe.jpg

Ilta- ja aamupalaksi tein muuten nyt sen smoothien. Banaania, mansikka-vadelmajogurttia (a+ lisäaineeton, ihan pa-ras-ta!!), jäisiä mustikoita, mysliä, ihan pikkuisen hunajaa ja vähän vadelmamehua ja surrurrur yleiskoneessa sekaisin. Aika hyvää. Todella epäbloggaajamaisesti muistin ottaa kuvan vasta kun olin jo maistanut. Mutta muistin kuitenkin! :D Värit oli aika... mielenkiintoiset, joten leikin Photobucketilla. Tuli hieno. Nyt hyvää yötä, kello on aivan liikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)