Sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Paniikki

Kärsin kamalasta ramppikuumeesta aina, kun pitäisi esiintyä jossakin. Muistan teinivuosilta kotipelit - olin niin kipsissä, että oksetti. (No tuolloin en syönyt mitään muutenkaan, joten siihen ei sentään vaikuttanut jännittäminen mitenkään...) Muuallakin pelatut pelit ja turnaukset toki jännittivät, mutta silleen hyvällä tavalla. Kotipeleissä oli tuttu yleisö ja ennenkaikkea mun iskä katsomossa.

Minun pitäisi tarkalleen ottaen kolmen minuutin kuluttua istua autonrattiin ja lähteä. Ja minua jännittää niin paljon, että söin kahta ruisleipää, banaania, kahvimukillista ja tuoremehulasillista tunnin. Kädet tärisee, pyörryttää, oksettaa, tekee mieli juosta karkuun. Jättää lähtemättä.

Iskä ei tänään pääse (jos olis tulossa niin luultavasti en kykenisi pelaamaan...), mutta mies ja tyttö tulevat kyllä. Apua.

APUA.

Apua.

Apua.

Nyt on kai pakko mennä, halusin tai en. Ahdistaa. Tekee mieli itkeä.

2 kommenttia:

  1. Voiii, mie niin tiiän tuon tunteen! Miullahan menee normaalinakin aamuna siihen aamupalaan se tunti. Sit jos on jännittävämpi tilanne, esim. joku uus tunti, seminaarityön esitys/opponointi, työhaastattelu tms. niin en vain pysty syömään aamulla. "Kädet tärisee, pyörryttää, oksettaa, tekee mieli juosta karkuun. Jättää lähtemättä." Tuo on niin tuttua. Samoin kuin tuo "Ahdistaa. Tekee mieli itkeä." Niin tyypillisiä fiiliksiä miulle, että ihan rupes hämmentämään ku tämän luin. Usein noi fiilikset johtaa miulla siihen, etten lähde. Miulla tuo tosin vaivaa ihan arkipäiväisissäkin tilanteissa joskus, ei vain esiintyessä. Se on inhottava vaiva... ja toisaalta se on osa luonnettakin. Voisin kirjoittaa tähän vaikka kuinka paljon liibalaabaa sattuneesta syystä, mutta ehkei se ole tarpeen. Eikä ainakaan kiinnostavaa. Toivottavasti löydät jonkun keinon käsitellä/purkaa jännitystä siten, että se pysyy hallinnassa eikä vaikeuta elämää. Eikä pelejä, vaikka kuka ois kahtomassa. Tsemppiä hirmusti! <3

    Toivottavasti meni hyvin se peli! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)