Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

55/5

No nyt se flunssa on selätetty. Olin torstaina pelaamassa, ei tuntunut enää missään ja äsken kävin 55min/5km sauvakävelylenkin. Jee! Huomenna onkin taas luvassa pari tuntia palloilua, parasta. Normaalirytmiin on siis liikkumisten suhteen palattu, hyvä hyvä hyvä. Hikisenä ei myöskään tee mieli suklaata,  vaikka sitä nytkin tuossa käden ulottuvilla on. Hyvä hyvä hyvä part. 2. Kyllä tämä tästä taas.

Mies ei saanutkaan minulle omia avaimia kuntosalille, huoh. Pitää siis jatkossakin tyytyä olohuonebodaamiseen. Olen harkinnut kahvakuulan ostamistakin, mutta saa nyt nähdä. Edellinen kuulahan oli siis äidiltä lainassa, ja tämä halusi sen jo aikoja sitten takaisin. Onhan se sillä vissiin kolme kertaa treenannutkin, vaikka ihan huoneenkin sitä varten laittoi... (Sisko muutti siis pois syksyllä ja vapautunut huone oli sitten äidin urheiluhuone.) No mutta jokatapauksessa siis, voisi miettiä. Niin ja siellä miehen työpaikan salilla oli ihana semmonen tasapainolauta! Sellaistakin voisi miettiä. Ja jumppapalloa. Välineurheilua jne. Mutta helpottaisivathan ne kovasti tuota kotitreenailua, ja toisivat ennenkaikkea vaihtelua. Nykyään teen aina samalla rutiinilla samoja liikkeitä, vaikka voisi kai sitä oikeasti vähän nähdä vaivaa ja tehdä ihan uuden kotikuntopiirin.

Ei kai mulla muuta asiaa ollut, seku vain tulin höpöttelemään! Loppuun vaihteeksi vähän inspiraatiojuttuja, kun alkoi nuo suklaat sittenkin tuoksumaan aika hyvälle.

Kuva
Kuva
Kuva

Kuva
Nyt pyykkiä koneeseen, puikot käteen ja rentoutumaan! Kivaa lauantai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)