Mariann kirjoitteli motivaatiostaan pitkät pätkät.
Ihanan fiksua ja järkevää pohdintaa, kirjoitin kommentteihin. Teksti sai myös ajattelemaan omaa motivaatiotani ja syitä pudottaa painoa. Paino on jumittanut nyt aika pitkään ja tekee sitä edelleen, itseasiassa pienimpään (87,6) painoon on tullut nyt se 400 grammaa plussaa. Ja syy siihen mulla on hyvin tarkkaan tiedossa.
Urheilupuolihan mulla toimii. Olen koukussa lentopalloon, punttiin ja kahvakuulaan. Tykkään tehdä kuntopiiriä kotona ja treenipäivinä olen tuntia ennen lähtöä tärisemässä ulko-ovella että joko sais mennä. Ainoa mikä tökkii on peruskunnon ylläpitäminen eli juoksu, mutta siihenkin aion nyt ottaa ryhtiliikkeen; kaivan pyörän ja rullaluistimet varastosta ja rupean hommiin enkä vain kiukuttele ettei kiinnosta juosta.
Ruokapuolikin toimii periaatteessa. Syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Syön puhdasta, fiksua kotiruokaa, paljon kasviksia ja hyvin vähän ns. "huonoja hiilareita" eli valkoisia jauhoja tai makeita hedelmiä. En syö suolaisia herkkuja käytännössä lainkaan ja roskaruoan kulutus on minimissä, ehkä kerran kuussa haetaan pizzaa tai hampurilaista. Mutta se makea, makea, makea. Erityisesti kesäaikaan jäätelö ja kestoaddiktiona suklaa. Liikun tosi paljon, joten periaatteessa mulla on myös varaa syödä herkkuja ja sillä olenkin oikeuttanut itselleni suklaapatukan tai keksin miltei päivittäin. En syö paljoa kerralla - oikeasti se pari palaa suklaata tai pieni jäätelö riittää - mutta syön kuitenkin. Siksi se paino jumittaa. En tiedä tosin mikä vaikutus stressillä on, voi toki olla että sekin on vaikuttanut. Jos ei muuten niin välillisesti, sillä stressaantuneena ja väsyneenä ajatus suklaapatukasta on huomattavasti houkuttelevampi kuin hyvin levänneenä ja pirteänä.
Olen päättänyt nyt kuukauden sisällä varmaan viidesti, että nyt riittää, nyt alan käymään aamulenkillä ja rupean taas määrittelemättömään herkkulakkoon. Olen vain sitten ensimmäisen jäätelöoption tullessa kohdalle miettinyt, että mitä väliä, menen tänään puntille kuitenkin. Pystyn todistettavasti olemaan täysin ilman makeaa yli kaksi kuukautta, mutta ei se olekaan ollut nyt siitä kiinni vaan siitä, ettei minulla ole ollut siihen tarpeeksi motivaatiota. Jostain syystä ei vain kiinnosta.
Mietinkin sitten pitkään eilen, että mistä se motivaatio taas löytyisi. Mistä saisin takaisin sen itsekurin, jolla painoin lokakuun puolivälistä jouluaattoon saakka ja jälleen alkukeväästä kahdeksan viikkoa. Kirjoitin Mariannalle, että tulevaisuus motivoi minua aika paljon. Katselin äitiäni taas perjantaina ja ajattelin, etten ikinä, koskaan, milloinkaan halua näyttää tuolta. Äiti on 50-vuotias eikä pysty juoksemaan tai hyppäämään. Muutaman kilometrin kävely tuottaa vaikeuksia ja pyöräilyssäkin maksimimatka on 5 kilometriä. Polvet ja selkä ovat aivan tohjona molemmat, kädet ovat jatkuvasti turvoksissa ja työhousut kiristävät. Äitiä väsyttää ihan koko ajan eikä motivaatiota liikkumiseen yksinkertaisesti ole. Äiti asuu kilometrin päässä kaupasta, mutta ei koskaan käy siellä kävellen.
Minä en halua sitä. Haluan olla terve, hyväkuntoinen ja pirteä. Juosta, pyöräillä, pelata lentopalloa, hyppiä. Opettaa lapsilleni, että liikunta on normaali osa arkea. Opettaa lapseni suhtautumaan ruokaan järkevästi; ruoka on ennenkaikkea polttoainetta, mutta se ei tarkoita sitä, että hyvästä ruoasta ei voisi nauttia.
Niinpä suuntaan katseeni sinne tulevaan ja päätän, että minä painan jouluaattoaamuna sen 68,8 kiloa ja sillä piste. Tiedän pystyväni siihen. Jouluaattoon on tästä päivämäärästä kuusi kuukautta ja kolme viikkoa, eli se tarkoittaisi noin kolmen kilon kuukausipudotusta - ei todellakaan mikään mahdoton tavoite, kun aluksi toivottavasti paino tippuu nopeammin.
Millä keinoilla?
Sokerilakko. Ensin juhannukseen saakka, sitten juhannuksesta miehen serkun häihin eli heinäkuun 20. päivään saakka. Siitä sitten taas eteenpäin seuraaviin juhliin. Käytännössä herkkuja syödään tasan tarkkaan isompina juhlapäivinä eikä milloinkaan muulloin.
Liikunta. Aamulenkit nyt ihan todella käyttöön - juosten, sauvakävellen, pyöräillen tai rullaluistellen, ei väliä, kunhan käyn aamulla ennen töitä 30-50 minuutin lenkillä kolmesti viikossa eli maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Lisäksi lajitreenejä sitä mukaa mitä kesällä on (2-3 kertaa viikossa) ja punttia/kahvakuulaa/kuntopiiriä 2-3 kertaa viikossa, ja jos kiinnostaa niin lenkillähän toki saa käydä enemmänkin. Eli siis tismalleen sama tahti kuin nytkin on päällä, mutta aamulenkkien suhteen pitää ryhdistäytyä. Lepopäiviä tulee 1-2 viikossa, riippuen aikatauluista.
Uutena mukaan tulee myös kehonhuolto, joka mulla on jäänyt mitättömän vähäiseksi. Tarkoittaa siis venyttelyä jokaikisen treenin jälkeen ja lisäksi yhtä tai kahta perusteellista koko kehon venyttelyä (siis yli puolen tunnin sessiota) viikossa. Jooga tai pilates olisi myös erittäin jees, jos vain aikaa löytyy.
Ja se tärkein:
ei pakkoa. Ei yhtään sellaista treenimuotoa, joka ei kiinnosta pätkääkään. Jos haluan pyöräillä mieluummin kuin juosta, niin sitten niin vaikka edellisestä juoksukerrasta olisi kuukausi. Jos haluan tehdä mieluummin kotona kuntopiiriä kuin lähteä puntille, niin sitten teen niin. Ja ennen kaikkea: jos ei kertakaikkiaan kiinnosta yhtään tehdä yhtään mitään, niin sitten pidän vaikka ylimääräisen lepopäivän. Olen huomannut, että nyt omaa motivaatiota on syönyt osittain myös se pakko lähteä - ja kun olen lähtenyt, olen palkinnut itseni suklaalla. Ei ole oikein, että HeiaHeiaan on kirjattu kuntopiirin kohdalle "paskaa" tai juoksulenkin kohdalle "kamalaa pakkopullaa" miltei joka viikko.
Sellaiset fiilikset mulla tänään. Ai niin, yksi juttu! Kympin rikkomisestahan mulla oli palkintona luvattu sykemittari. No sen metsästys alkaa tänään, pitää vähän kartoittaa malleja, hintoja ja ostopaikkaa. Mutta eiköhän sekin parin viikon sisään kotiudu.
Niin ja toinen vielä.
Kiitos Mariann. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä, joka johti tähän motivaatiopiikkiin. Kiitos siitä, että kirjoitat inspiroivaa ja ennenkaikkea rehellistä blogia. Olet ollut mulle ihan uskomaton voimavara pitkin vuotta ja nyt taas sain sulta kunnon potkun perseelle. Olet huippu!♥
