Sivut

tiistai 1. tammikuuta 2013

Lupauksia ja ajatusoksennus

Kuva

Taidan tänä vuonna tehdä pari kaikkein kliseisintä lupausta, mutta ei se mitään. Minä aion oikeasti myös pitää ne. Eli mun uudenvuodenlupaukset on, että jouluaattona 2013 vaaka näyttää 68 kiloa, tammi-, helmi- ja maaliskuu mennään ilman sokeria ja tammikuu myös ilman sipsiä, poppareita ja muuta suolaista mättöä ja että minun pitää oppia olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Tämmösiä pikkujuttuja tällä kertaa :)

Kahta ensimmäistä tarvitsee tuskin selventää, mutta tuo viimeinen. Minähän siis vihaan itseäni, näin suoraan sanottuna. En pidä ulkonäöstäni, en luonteestani. En siitä miten käyttäydyn vieraiden ihmisten kanssa, en siitä miten menetän malttini sekunneissa, en lauluäänestäni, en tavastani puhua. "Missä sinä olet hyvä", eh, en missään? Luonnollisestikaan en tykkää yhtään tästä piirteestä itsessäni. Vertaan itseäni jatkuvasti muihin ja mietin, millaista olisi olla joku muu. Matkin ystävieni ilmeitä, eleitä, puhetapaa, tekemisiäkin joskus, koska haluan olla samanlainen kuin he. En haluaisi olla minä enkä edes yritä miettiä omia vahvuuksiani, koska mielestäni niitä ei ole. Kaikki ovat parempia kaikessa kuin minä, minä olen huonoin ja kukaan ei varmaankaan edes tykkää minusta oikeasti, kunhan esittävät vaan. Lyhyesti, itsetuntoni on aika murskana.

Miksi näin? Rehellisesti sanottuna en tiedä. En ymmärrä. Minulla on mahtava mies, joka rakastaa minua aivan valtavasti, ihana lapsi, jolle olen maailman tärkein ihminen, kaksi koiraa joille olen puolet maailmasta, upeita ystäviä, kiva työyhteisö, muuten vaan paljon mielettömiä tyyppejä ympärillä. Minulla on harrastuksia joista pidän ja panostan muutenkin ajankäytössäni siihen, mistä itse nautin, enkä tuhlaa aikaa vääriin ihmisiin tai muuten vaan turhaan tekemiseen. Ja silti oman pääni sisässä vihaan itseäni aivan suunnattomasti.

En tiedä juontuuko tämä kotoa - en ihan heti muista, koska minua olisi kotijoukkojen puolesta kehuttu. Päinvastoin, kaikki mitä olen tehnyt tai nykyäänkään vielä teen, kyseenalaistetaan tai suoraan lytätään. Minua tai minun mielipiteitäni ei juuri arvosteta ja olen saanut kuulla lukemattomia kertoja, kuinka en vaan osaa. 

Ehkä osansa on myös koulukiusaamisella ja vuosia jatkuneella tauottomalla vittuilulla. Ei mennyt koulupäivää, etten olisi kuullut olevani läski, haisevani pahalta tai olevani tyhmä. Normaalina koulupäivänä yläasteella itkin vessassa ja kuuntelin nappikuulokkeista Ingalsin Lauraa, mietin että vielä joskus teen niinkuin huvittaa ja niitä kaduttaa. Sitä päivää ei ole vielä tullut.

Mutta ehkä se tulee tänä vuonna. Ehkä minä opin, ettei minun tarvitse pukeutua kuin paras ystäväni, ettei minun tarvitse kuunnella jotain biisiä vain siksi että muut pitävät siitä, ettei minun tarvitse puhua kuin joku toinen vain tullakseni hyväksytyksi, että saan huitoa käsilläni juuri niinkuin itse haluan ja ettei minun oikeasti tarvitse laihtua ollakseni hyvä. Että minä olen ihan oikeasti hyvä juuri näin, tänään, kaikkine kiloineni ja kipeine selkineni. Minun on tajuttava, että painonpudotus ei ratkaise kaikkia itsetunto-ongelmiani, vaan minun on ratkaistava ne ennenkuin se tavoitepaino pamahtaa vaakaan. Minun on tehtävä muutos.

Sellainen kevyt pieni ajatusvirta vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi. Menen nyt toivomaan kovasti että tyttö jaksaisi mennä jo aamupäikkäreille ja minä saisin vielä mennä miehen kainaloon hetkeksi - ei vanha jaksa enää valvoa kolmeen saakka...

2 kommenttia:

  1. *halaus* toivottavasti löydät itsesi, ja onnellisuuden omana itsenäsi. Aloita vaikka kehumalla itseäsi peilin edessä, joka päivä katsot itseäsi peiliin ja kerrot itsellesi jonkin hyvän asian itsessäsi. Liittyi se sitten ulkonäköösi tai päivän tekemisiin, mutta tee se niin, että uskot itseäsi. :) Se auttaa, ihan oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mun on pitänyt jo pitkään tehdä noin. Jotenkin se vaan aina aamukiireissä jää... pitää yrittää.

      Kiitos halauksesta.<3

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)