Että silleen

Niin että ööh.

No keskeytin koulun. Kokonaan. Olen selitellyt ratkaisua nyt niin paljon, etten oikeesti jaksa enää kirjoittaa mitään romaania. Eniten on varmaan kysytty, että miksi hitossa, oonko mä ihan ääliö ja mitä nyt. Paloin totaalisesti loppuun ja nyt vietän ainakin kesäloman vielä suomatta ajatustakaan kouluasioille, sitten ensi syksynä alan katselemaan avoimen yliopiston hommia ja seuraavalle syksylle en ole poissulkenut mahdollisuutta hakea ihan "oikeaan" kouluun. Minullahan on tosiaan vakkarityö johon tämä keskeytys ei vaikuta lainkaan, ja koulutuksen suhteen edessä on alanvaihto. Enkä ole ääliö, en luuseri enkä huono ihminen, olen vain polttanut koko kevään kynttilää molemmista päistä ja nyt se kynttilä vaan loppu kesken. Että näin. Asia on tässä blogissä tätä myöten käsitelty. :)

Mitäs muuta. Ei oikeastaan juuri muuta nyt kuulukaan, olen tosiaan tässä toipumassa järjettömästä väsymyksestä ja stressistä. Vielä on vähän sellainen suoritusolotila päällä ja suunnilleen joka viides ajatus on "miksi minä en kirjoita rästejä", mutta kyllä tämä tästä. Maanantaina se oli vielä joka toinen ajatus, joten eteenpäin mennään koko ajan. Tänäiltana me viedään lapsi hoitoon, ollaan ilta kaksistaan ja ennen kaikkea: nukutaan aamulla tasan just niin pitkään kuin ikinä huvittaa. Meidän piti lähteä humputtelemaan, mutta en vaan jaksa. Niin että näin loppu ja väsynyt minä olen; minua ei saisi edes maksamalla erääseen musiikkitapahtumaan, jota olen odotellut jo muutaman kuukauden ja vaikka lempi-ihmiseni (miehen veli + tyttöystävä-munparasystävä-tytönkummitäti) ovat tuolla appiukon luona myös vappulomaa viettämässä. Veikkaan, että tämä ilta, yö ja varsinkin se huominen, kahdenkeskeinen kiireetön aamu tekee aika hemmetin hyvää. Edellisestä kun on vierähtänyt jo komeat 10 kuukautta... jatkuvan reissaamisen keskellä kun ei ole tullut pieneen mieleenkään viedä puolitoistavuotiasta viikon erossaolon jälkeen yöhoitoon. Olen minä nukkunut niin, että mies on noussut ja toisinpäin, ja olen minä tuolla reissussa muutaman kerran saanut nukkua pitkään kun koulu on alkanut myöhemmin tai on ollut jopa vapaapäivä keskellä viikkoa, mutta eihän se nyt yksin ole yhtään sama asia. Ai että minä odotan sitä kun saa vaan painautua kainaloon ja jatkaa unia eikä kummankaan oikeesti tartte nousta!

Ai painonpudotus? Oliko mulla joku projekti?!

No ei vaan, vitsi vitsi. Paino oli maanantaina... tättärää... 89,8!!! Juu vois se nopeamminkin pudota, mutta rehellisesti sanottuna söin juuri hillomunkin. Eli siis en tod. ole kieltäytynyt herkuista, taaskaan, vaikka piti. Ei vain ole ollut voimia siihen. Ja pääasia että putoaa, vaikka sitten 300 grammaa kolmessa viikossa. Ja treenien suhteen menee hyvin, kun elämää ei tarvitse rytmittää sen mukaan miten pitää ajaa johonkin tai kirjoittaa jotakin. Maanantaina oli treenit, tiistaina lepo, keskiviikkona punttipäivä ja eilen treenit. Tänään juoksua, huomenna punttia ja juoksua ja sunnuntaina treenit. Pikkusen eri meininki kuin viime viikolla, kun jaksoin juuri ja juuri raahautua kaksiin treeneihin ja sekin teki tiukkaa (jep, hieman hälyyttävää kun minä en jaksa lähteä pelaamaan lentopalloa...).

Sellaista tänne! Blogikin elpynee tässä samalla, kun saan taas jostain nurkasta tätä normaalia elämää kiinni. Nyt maalit naamaan ja töihin! Aurinko paistaa ja hillomunkki oli hyvää. Kivaa perjantaita!