Pikkusen eri tunnelmissa tästä eteenpäin!

Pikkuhiljaa alkaa olla valoa tunnelin päässä! Sain sekä oppariin että siihen toiseen isoon työhön vähän lisää armonaikaa, joten kumpikaan ei ole poissa päiväjärjestyksestä, mutta molemmat ovat erittäin hyvällä mallilla. Oppari lähtenee palautukseen tänäiltana ja se toinen sitten viimeistään keskiviikkona. Valo johtuu kuitenkin siitä, että reissuelämä on nyt OHI! Minulla on vielä aivan järjettömästi tekemistä ennen toukokuun loppua ja kunnon vapautta, mutta nyt saan tehdä sen kaiken kotona eikä tarvitse enää kahta pikareissua lukuunottamatta käydä tuolla kaukana. Se on kuulkaa iso helpotus se. :)

Kaksi viikkoa on mennyt vähän miten sattuu. Olen syönyt karkkia, jäätelöä, juonut limpparia ja ehkä vähän siideriäkin (en myönnä, enkä varsinkaan kahta keskiviikkoa peräkkäin, puhumattakaan edellisen viikon loistavasta ideasta a.k.a salmiakkishotista). Liikunta on koostunut viime viikolla kaksista treeneistä ja tällä viikolla samaten. Näin sitä kuulkaa pudotetaan painoa, heh-heh. En kuitenkaan jaksa rypeä itsesäälissä, minulle on aika iso saavutus jo se, että olen saanut kaiken tehtyä, oppari on/opparista tulee itseäni yhtään liikaa kehumatta aivan uskomattoman hyvä, olen saanut muistakin koulujutuista pelkästään hyvää palautetta, olen jotakuinkin järjissäni, ystävät ei ole kaikonneet matalalennosta huolimatta ja parisuhdekin voi paremmin kuin ehkä koskaan.

Tänne siis kuuluu oikein hyvää. Just nyt on sellainen olo, että minä ihan todella teen tämän - minä ihan oikeasti valmistun 3,5 vuodessa, vaikka olen ollut miltei 1,5 vuotta kokonaan poissa pelistä. Käytännössä siis aion pusertaa ammattikorkeakoulututkinnon kokopäivätyöstä, aktiivipartioinnista, lentopallosta, lapsesta, tuosta välimatkasta ja no, elämästä huolimatta kahteen vuoteen. Ja siitä jos mistä olen tällä hetkellä niin ylpeä, etten todellakaan jaksa märehtiä kahta huonommin mennyttä viikkoa.

Mutta se siitä lässytyksestä! Huomenna, ah-niin-perinteisesti maanantaina siis, jatkuu paluu ruotuun ja loppuu tämä sokerinmussuttaminen ja lusmuilu. Tänään treenit (harjoituspeli miehiä vastaan, kääk!), huomenna samoin, juoksuohjelma takaisin käyttöön ja puntille myös, nyt kun kerran oikeasti pääsen. Ei tekosyitä, ei tekosyitä, ei tekosyitä. Ei lusmuttamisen eikä karkkien suhteen. Yleisestikin ruokailussa alkaa tiukkiskausi - ei roskaruokaa tai muuten vaan huonoa ruokaa, vaan puhdasta, järkevää ja oikeaa ruokaa. Valmistujaisjuhliin on enää kaksi kuukautta ja mun tavoitteenahan oli painaa silloin alle 85 kiloa. Saa nähdä, pääsenkö sinne saakka - kunnon kurinpalautuksella ehkä pääsenkin. Kovat piippuun vaan niin kyllä tämä tästä!

Niin ja joo. Nyt on tullut sitten ihan uusi ja ehkäpä kaikkein kovin mahdollinen motivaattori painonpudotukseen ja ennenkaikkea liikuntaan. Eli meidän kakkossarjaan lähtö varmistui! Minä ihan oikeasti pelaan lokakuussa keskitorjujana kovimmassa sarjassa koko pelihistoriani aikana. Ai että. Ei riitä sanat kertomaan, miten uskomattoman onnellinen minä siitä olen. Miten paljon olen tästä haaveillut, miten monta kertaa olen katsonut kovia otteluita ja miettinyt, miten paljon minua harmittaa, kun se juna taisi mun osalta jo mennä. Ja miten minä melkein rupesin itkemään ilosta, kun valmentaja ilmoitti, että kyllä me lähdetään ja kapteenina toimii sitten henkilö X ja tässä näette alustavat pelipaikat, ilmoittakaa huoltajalle nyt nopsaan peliasun koko. Miten imen kuin sieni valmentajien jokaisen neuvon, ohjeen, palautteen ja joukkuekavereiden kehut, huudot ja selkääntaputukset. Miten haluan olla koko ajan parempi, vahvempi, nopeampi. Miten olen niin täynnä motivaatiota ja asennetta että melkein räjähdän!

Sillä asenteella nyt sitten kuuraamaan taloa kiireviikkojen jäljiltä ja laskemaan tunteja siihen, että saa alkaa vaihtamaan vaatteita ja hypätä autoon kohti salia.

Aurinko paistaa, elämä on jees! Ihanaa sunnuntaita myös teille!