Sivut

torstai 2. tammikuuta 2014

Toisena päivänä tammikuuta

Heippahei vaan! Blogi jäi vähän paitsioon loppuvuodeksi syystä tai toisesta. Osansa oli varmasti järjettömällä kiireellä sekä töissä että kotona ja loman aikana ollaan oltu koko ajan enemmän ja vähemmän sosiaalisia, joten koneella istuskelu ei ole kiinnostanut. Huomenna koittaa kuitenkin arki aamuherätyksineen kaikkineen! Treenien suhteen en ole lomaillut käytännössä lainkaan, lajitreeniä on ollut ihan normaalissa tahdissa koko ajan ja samoin oheistreeniä. Ruokailu sen sijaan krhm... no joo. Mutta onneksi se on ohi ja paluu normaalin elämään on edessä.

Ajattelin vuoden päätteeksi vähän summailla kulunutta vuotta. Ja koska en muista itse mitään, niin käytetäänpä blogia :)

Tammikuussa kirjoittelin uudenvuodenlupauksia (joista tavoitepaino ja herkkulakko ei pitänyt), totesin herkkulakon kaatuvan omaan mahdottomuuteensa jo viikon jälkeen, masentelin aamupainoa (joka oli yli 10kg enemmän kuin nyt?!) ja pohdin sarjapelaamista.

Helmikuussa kirjoitin suuren ruokapostauksen joka pitää edelleen paikkaansa, aloin tekemään aamujumppaa jonka lopetin alle viikon jälkeen, otin mittoja, sairastelin, päivittelin palkintolistaa (hei mun treenikassipalkinto olis ajankohtainen!!) sekä aloitin paremmin menestyneen sokerilakon.

Maaliskuussa rakastuin kahvakuulaan, rakastin lentopalloa ja innostuin taas juoksusta sekä tein pisimmän lenkkini ikinä.

Huhtikuussa stressasin koulusta niin että blogi jäi tosi vähälle huomiolle, otin taas mittoja sekä varmistettiin meidän sarjaan lähtö.

Toukokuu alkoi parhaalla päätöksellä ikinä, tilasin urheiluvaatteita, sain aivotärähdyksen, paukautin -10kg rikki ja kiukuttelin kesävaatetuksesta.

Kesäkuussa otin kuvia, kirjoitin motivaatiopiikistä, kävin aamulenkillä, iloitsin lopullisesta päätöksestä lähteä sarjaan, juoksin pitkiä lenkkejä, mietin tavoitteita uusiksi ja jäin huutomerkkifiiliksissä kesälomalle.

Heinäkuussa lomailin, päivitin senttejä ja mietiskelin ruokanatsiuden syvintä olemusta, ostin shortsit sekä tuskailin hieman kesäloma"rytmiä".

Elokuu oli aika hiljainen blogikuukausi, mutta kirjoitin kuitenkin pitkän postauksen äitiydestä, juoksin kympin ja tein vaihteeksi ryhtiliikkeen.

Syyskuu alkoi flunssalla, jatkui blaahihansama-ololla ja irtiotolla arjesta sekä päättyi ruokavalioon liittyvään päätökseen.

Lokakuussa otin kolmannet kuvat, rikoin 15kg rajapyykin, kadotin liikuntamotivaationi, kirjoitin pitkän postauksen itsetunnosta ja pohdin talvijuoksuvaatetusta.

Marraskuussa kirjoitin vain kolme postausta - kotipelipaniikista, muuten vaan-kuulumisista sekä salitreenistä.

Joulukuussa vastasin kahteen haasteeseen, mietin taas kerran tavoitteitani, testasin takakyykkymaksimin ja ostin uudet salikengät.

Vuoden treenitilastoista HeiaHeia kertoo seuraavaa:

212 treeniä, 297 tuntia, top5-lajeina lentopallo (101 kertaa), juoksu (21 kertaa), kuntosali (20 kertaa), kuntopiiri (19 kertaa) sekä kävely (14 kertaa), keskimäärin 4 treeniä viikossa, sairauspäiviä 35. Ei paha :)

Sellainen vuosi. Paljon pohdintaa, uusia tavoitteita, itsensä etsimistä ja vähän löytämistäkin.

Vuosi 2014 alkoi sairaspäivällä (migreeni♥) ja jatkuu tänään lajitreenin merkeissä. Treeni-into elää ja voi hyvin. Viime vuoden lupaukset jäi toteutumatta viimeistä lukuunottamatta - kyllä minä olen armollisempi itselleni, paljon, paljon armollisempi. Se on hyvä. Ja siltä pohjalta on hyvä aloittaa tammi-helmi-maaliskuun mittainen totaalinen herkkulakko. Ei siksi, että paino lähtisi laskuun vaan siksi, etten tykkää tästä sokerihumalan jälkeisestä painavasta olosta. Ei ole kivaa olla treeneissä, kun pomppu ei nouse yhtään.

Tavoitepainoakin mietin pitkään, tosi pitkään. Enkä oikein osannut päättää mitään lukua, kun onhan se nyt tässä puolentoista vuoden (!?!?!!) aikana ehtinyt muuttua jo moneen kertaan. Siksipä lupaan, että vuoden päästä olen sellaisessa painossa, jossa on aidosti hyvä olla. Oli se sitten 80 tai 68 kiloa - sen näkee seuraavien 12 kuukauden aikana. Niin.

Nyt lounasta ja ehkä pienet torkut. Viimeistä lomapäivää viedään. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Niin joo ja toinen lupaus; lupaan ryhdistäytyä tämän blogin suhteen. Koska minä vaan niin tykkään tästä hommasta ja harmittaa, kun monta kuukautta on mennyt vähän miten sattuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)